Mediatiedote 17.4.2023

Selkäliiton Selkäpatsas ansiokkaasta toiminnasta selkäterveyden hyväksi on myönnetty fysiatrian erikoislääkäri Timo Pohjolaiselle. Tunnustus luovutettiin Pohjolaiselle Selkäliiton järjestöpäivässä lauantaina 15.4.2023 Helsingissä.

– Timo Pohjolainen valittiin Selkäliiton hallitukseen vuonna 1992 ja hän oli liiton puheenjohtajana vuosina 1995–1997. Vuosina 2003–2006 hän toimi Selkäneuvoja-projektin johtoryhmän puheenjohtajana. Timo on ollut myös toisena kirjoittajana vuonna 1996 julkaistussa Selkäkipuisen käsikirjassa, joka on ollut yksi suositummista oppaistamme. Lisäksi hän on kirjoittanut lukuisia artikkeleita Hyvä Selkä -lehteen sekä luennoinut tilaisuuksissamme, toiminnanjohtaja Kirsi Töyrylä-Aapio kertoo Pohjolaisen ansioista Selkäliitossa.

– Selkäliiton Selkäpatsas-tunnustus on minulle erittäin suuri kunnia. Tunnen hyvin Selkäliiton toiminnan sen alkuvuosista alkaen. Meillä oli tietty lääkäriryhmä, joka piti tärkeänä jakaa asiallista ja tieteelliseen tutkimukseen perustuvaa tietoa ja ohjausta selkäkipuisille. Selkäkipupotilaat ovat olleet aina keskeinen potilasryhmäni jo yli 40 vuoden ajan, Timo Pohjolainen kertoo. 

Timo Pohjolainen on valmistunut lääkäriksi vuonna 1980. Hänelle on kertynyt laaja kokemus ja näkemys kuntoutuksen, työkyvyn ja kivunhoidon osa-alueilta. Fysiatrian erityispätevyyden lisäksi Pohjolainen on erikoistunut kivunhoitoon ja kuntoutukseen. Lääkärin työnsä ohella hän on toiminut pitkään useissa asiantuntija- ja luottamustehtävissä, esimerkiksi Käypä hoito -suositusten Alaselkäkipu ja Selkäydinvammat -työryhmän puheenjohtajana ja jäsenenä.

Selkäliiton Selkäpatsas-tunnustuspalkinto myönnetään henkilölle, joka on toiminut ansiokkaasti selkäterveyden hyväksi. Pohjolaisen saama palkinto on järjestyksessään seitsemäs.

Selkäpatsas-tunnustus luovutettiin fysiatri Timo Pohjolaiselle Selkäliiton järjestöpäivässä 15.4.2023.

Lisätietoja medialle:
Selkäliitto ry, toiminnanjohtaja Kirsi Töyrylä-Aapio, puh. 040 730 2150, kirsi.toyryla@selkaliitto.fi