Alaselkäkivusta kärsii tälläkin hetkellä joka kolmas. Maailman terveysjärjestö WHO arvioi, että kaiken kaikkiaan alaselkäkivusta kärsii elämänsä aikana 60–70 prosenttia väestöstä teollistuneissa maissa.

Selkäkipu on erittäin tavallista. Suurin osa kivuista paranee itsestään, ja niillä on usein hyvä ennuste.  Myös terapeuttisella harjoittelulla voi hillitä kipujaksojen uusiutumista.

Jos selkäkipu kestää yli kolme kuukautta, puhutaan pitkittyneestä eli kroonisesta selkäkivusta. Kivun kroonistumisen riskiä nostavat tietyt psykososiaaliset tekijät, kuten liikkumisen pelko ja kipuun liittyvät katastrofiajatukset. Näillä tarkoitetaan käytännössä sitä, että kivun yltyminen ja sen seuraukset huolettavat kohtuuttoman paljon. Huoli itsessään voi olla invalidisoivaa tai ainakin lisätä kivun aiheuttamaa henkistä taakkaa ja stressiä. Tämä taas vaikeuttaa selkäkivusta toipumisen polulle löytämistä.

Selkäleikkaus on harvinainen, mutta joskus tarpeellinen

Vain pieni osa kroonisesta alaselkäkivusta kärsivistä tarvitsee leikkaushoitoa. Leikkausta harkitaan yleensä vasta sitten, jos tavanomaiset hoitokeinot eivät tuo riittävää helpotusta oireisiin. Leikkausmahdollisuutta pohdittaessa tarvitaan aina selkäleikkauksiin erikoistuneen kirurgin asiantuntijuutta arvioimaan, miten leikkaus voidaan toteuttaa ja onko vaiva sellainen, että leikkauksesta olisi odotettavissa merkittävää hyötyä.

Leikkauksiin sisältyy myös riskejä, joten päätöstä on aina harkittava tarkkaan tapauskohtaisesti.

Alaselän jäykistysleikkausta (luudutusleikkaus) käytetään esimerkiksi joskus hankalasti oirehtivan nikamaliukuman (spondylolisteesi) hoitona. Tutkimustiedon mukaan leikkauksen hyöty tällä potilasryhmällä on keskimäärin hyvä.

Keskivartalon voimasuhteet epätasapainossa

Seurantatutkimuksissa on todettu, että alaselän jäykistysleikkaukseen tulevilla on heikentynyt vartalon maksimaalinen ojennusvoima (selkälihakset) jo ennen leikkausta. Heillä on myös heikentynyt vartalon maksimaalinen koukistusvoima (vatsalihakset), sekä näiden lihasten voimaepätasapaino.

Voimaepätasapainolla tarkoitetaan sitä, että vartalon koukistusvoima on suurempi kuin vartalon ojennusvoima. Terveillä tämä vartalon lihasten voimasuhde on toisin päin kuin leikkaukseen tulevilla kroonisesta selkäkivusta kärsivillä. Optimitilanteessa vartalon ojentajalihasten tulisi olla noin kolmanneksen vahvemmat kuin koukistajalihasten.

Tämä selkäleikkaukseen tulevilla havaittu voiman alenema ja voimaepätasapaino on mahdollisesti seurausta siitä, että selkälihasten aktivoituminen on ollut pitkään heikentynyt kivun vuoksi. Tällöin puhutaan kipuinhibitiosta. Myös kivun vuoksi vähäiseksi jäänyt liikunta heikentää voimatasoja.

Leikkauksen jälkeisessä kuntoutuksessa rakennetaan voimatasoja uudelleen ja korjataan voimaepätasapainoa yhtäältä pitkittyneen selkäkivun aiheuttaman voiman puutteen vuoksi ja toisaalta selkälihaksiin kohdistuneiden leikkausvammojen parantamiseksi. Leikkauksen jälkeinen aika on otollinen hetki tarkastaa ja korjata elämäntapojaan muiltakin osin parempaan suuntaan.

Kivun pelko voi viedä pontta liikkumiselta

Kun selkä on kipeä, liikkuminen voi myös pelottaa. Varovaisuus on luonnollinen toimintamalli kivun ollessa läsnä, mutta liiallinen liikkumisen tai kivun pelko ja kipuun liittyvät katastrofiajatukset voi johtaa pelko-välttämiskäytökseen. Se rajoittaa elämää ja haittaa toimintakyvyn ylläpitämistä, kun liikkuminen vähenee.

Mikäli tällaisia hankalia pelkoja kokee tai kokee, ettei pärjää arjessa selkäkivun kanssa, olisi asiasta hyvä puhua ammattilaisen kanssa, joka osaa antaa oikeanlaista tietoa ja rohkaista liikkumaan tilanteeseen soveltuvalla tavalla. Rohkaisevalla ohjauksella ja onnistumisen kokemuksien myötä liikkumisen pelosta voi päästä yli ja kiinni aktiivisempaan elämään.

Selkäleikkauksen jälkeen lihakset vahvaksi

Liikunta ja riittävä fyysinen aktiivisuus on tärkeää selkäkipuisille ja selkäleikkauksesta toipuville myös siksi, että liikkumalla riski sairastua muihin kroonisiin sairauksiin, kuten sydän- ja verisuonitauteihin pienenee. Yleinen terveysliikuntasuositus, vähintään 2,5 h reipasta liikuntaa viikossa ja lisäksi kahdesti viikossa voimaa parantavaa harjoittelua, on toimiva ohjenuora selkäleikkauksesta toipuvalle akuutin leikkauksen jälkeisen toipilasvaiheen jälkeen.

Liikuntaa, harjoittelun määrää ja intensiteettiä kannattaa lisätä asteittain leikkauksen jälkeen hoitavan fysioterapeutin ohjeita noudattaen. Suomalaisen tutkimuksen mukaan jäykistysleikkauksen jälkeisen vuoden aikana selkälihas- ja vatsalihasvoima paranee keskimäärin noin 25 prosenttia. Terveisiin verrattuna selkäleikattujen voimatasot jäävät silti keskimäärin matalammiksi. Vartalon lihasten voimaepätasapaino säilyy leikkauksen jälkeen, joten vartalon lihaksia vahvistavaan harjoitteluun tulee kiinnittää erityistä huomiota.

Säännöllinen kotiharjoittelu voi olla tehokasta

Sauvakävelevä mies.Satunnaistetussa kontrolloidussa vertailututkimuksessa, jossa verrattiin vuoden kestävää nousujohteista kotiharjoittelua tavanomaiseen hoitoon Suomessa, todettiin molemmat hoidot yhtä vaikuttaviksi. Vuoden harjoitusohjelmassa yhdistettiin keskivartaloharjoitteita ja kestävyysharjoittelua (kävely).

Suositus tutkimuksessa oli, että vartalon lihaksia vahvistavia harjoitteita tehtäisiin kotioloissa itsenäisesti 2–3 kertaa viikossa nousujohteisella ohjelmalla ja lisäksi ohjattiin säännöllisiin kävelylenkkeihin aerobisella teholla. Tämä tuotti samanlaiset tulokset kuin tavanomainen leikkauksen jälkeinen fysioterapiaohjaus.

On kuitenkin tärkeää huomata, että kotiharjoittelun toteuttaminen hiipui harjoittelujakson loppua kohti ja harjoittelu saattoi jäädä käytännössä liian harvaksi ja matalatehoiseksi vartalolihasten voiman kehittymisen kannalta.

Löydä oma tapasi liikkua ja säilytä motivaatio

Tutkimusten mukaan lihasvoima paranee, kun harjoitellaan riittävän kuormittavasti vähintään kahdesti viikossa, mieluummin kolmesti viikossa. Kerran viikossa tapahtuva lihasvoimaharjoittelu voi ylläpitää voimatasoja, mutta ei juuri kehitä niitä, riippuen myös siitä, onko aiemmin harjoitellut vai ei. Harvakin harjoittelu on parempi, kuin ei harjoittelua lainkaan, mutta riittävään harjoittelutiheyteen, kannattaa ehdottomasti pyrkiä hyötyjen saavuttamiseksi.

Harjoittelutiheyden säilyttämisessä motivaatio sekä harjoittelun palkitsevuus ja mielekkyys nousevat avaintekijöiksi. Näin ollen kannattaa miettiä mikä toimisi parhaiten omassa elämässä ja elämäntilanteessa. Toinen tykkää kävellä metsässä yksin, kun taas toinen nauttii ystävän kanssa säännöllisistä ”lenkkitreffeistä”. Myös voimaharjoittelun suhteen olemme erilaisia. Osa nauttii rehkiä kuntosalilla, osa tekee mieluummin kotijumpan annettujen ohjeiden mukaan ja osa haluaa kenties käydä ohjatussa ryhmässä voimistelemassa. Kun ilo harjoitteluun löytyy, on säännöllisyyden ylläpitämien helpompaa.

Outi Ilves 
väitöskirjatutkija, TtM, ft
Jyväskylän yliopisto

Artikkeli on julkaistu Hyvä Selkä -lehdessä 3/2020. Jos et vielä saa lehteä, tee tilaus täällä tai liity selkäyhdistyksen jäseneksi, saat lehden jäsenetuna. 
Kirjoituksen lähteet ovat saatavissa lehden toimituksesta.