Alaselkäoireet usein helpottavat itsekseen, mutta noin joka neljännellä oireet pitkittyvät, ja selkäkipujen uusiutuminen on tavallista. Ihan jokaista ilmaantuvaa selkäkipujaksoa tuskin voimme estää. On kuitenkin tärkeää tunnistaa tekijät, jotka voivat altistaa kivun pitkittymiselle ja pyrkiä vaikuttamaan muokattavissa oleviin riskitekijöihin.
Perintötekijöiden tiedetään selittävän osaltaan selkäkipua. Ei ole olemassa yksittäistä selkäkipugeeniä, mutta on tunnistettu geneettisiä tekijöitä, jotka esimerkiksi rakenteellisten ja kivun käsittelyn erojen kautta liittyvät alaselkäkivun alttiuteen. Vaikka emme voi valita perittyjä geenejämme, elintapoja ja ympäristötekijöitä muuttamalla voimme kuitenkin vaikuttaa geenien ilmentymiseen, eli geenien toimintaan sekä selkäoireiden haittaavuuteen.
Selkäkivun pitkittymisen ja haittaavuuden taustalla voi olla elintapoihin liittyviä tekijöitä, kuten tupakointi, nikotiinin käyttö ja haitallinen alkoholin käyttö. Lisäksi osin elintapoihin liittyvät uniongelmat ja lihavuus ovat riskitekijöitä selkäkivulle. Myös vähäinen vapaa-ajan liikkuminen on riskitekijä ja pitkittyneessä selkäkivussa harjoittelu ja liikkuminen on tärkeä osa itsehoitoa. Monet eri harjoittelumuodot ovat hyödyllisiä, on siis mahdollista valita itselle sopiva säännöllinen harjoittelumuoto. On tärkeää myös pyrkiä palaamaan takaisin itselle mieluisien ja merkityksellisten asioiden pariin, jos ne ovat kivun takia jääneet sivuun.
Haittaavan selkäkivun kehittymisen riskiä lisäävät esimerkiksi masennus, ahdistuneisuus ja selkäkipuun liittyvä huolestuneisuus. Selkäkipuun ja liikkumiseen voi myös liittyä pelkoja, jotka hidastavat toipumista. Erilaiset psykologiset hoitomenetelmät, kuten kognitiivis-behavioraaliset menetelmät, voivat olla tukena näissä kysymyksissä.
Fyysisesti raskas työ, vuorotyö, matala koulutustaso ja työtyytymättömyys liittyvät pitkäaikaisen selkäkivun korkeampaan riskiin. Työn muokkaus, kuten työtehtävien suunnittelu ja jaksottaminen tai työaikajärjestelyt voivat tukea työssä jatkamista ja työhön paluuta, mikä edistää selkäkivun hoitoa. Lisäksi yksinäisyys on riskitekijä pitkittyvälle selkäkivulle erityisesti iäkkäillä. Kannattaakin muistaa myös Selkäliiton ja selkäyhdistysten toiminta, jossa voi kohdata vertaisiaan.
Pitkäaikaissairaudet, kuten sydän- ja verisuonielimistön riskitekijät ja mielenterveyden häiriöt, ovat yhteydessä kipuun ja sen haittaavuuteen, erityisesti jos sairauksia on useampia. Myös monella eri kehonalueella esiintyvän tai laaja-alaisen kivun on todettu paranevan hitaammin. Terveyttä ja hyvinvointia kannattaakin selän hoidossa tarkastella laaja-alaisesti.
Selkäkipuun ja sen kokemiseen voivat vaikuttaa moninaiset yksilölliset ja tilanteeseen liittyvät tekijät. Kaikkia selkäkivun riskitekijöitä ei voida täysin poistaa, mutta moniin niistä voidaan vaikuttaa. Pitkäaikaisten tai toistuvien selkäoireiden hoidon perustan luovat terveelliset elintavat, liikkuminen, hyvä uni, mielen hyvinvoinnista huolehtiminen ja sosiaaliset suhteet. Jos itsehoitokeinot eivät riitä, pitkään kestäneessä kivussa kannattaa hakea apua terveydenhuollon ammattilaiselta, kuten fysioterapeutilta tai lääkäriltä, yksilöllisiin riskitekijöihin kohdistuvien ohjeiden ja kuntoutuksen saamiseksi.
