Kipu on nykytutkimustiedon mukaan hermoverkoston tuottama monisäikeinen kokemus. Kipukokemus nähdään nykyään seurauksena laajan hermoverkoston luovasta toiminnasta eikä vain seurauksena kudosvaurion, tulehduksen tai muun häiriön aiheuttamasta tilasta. 
Kipu on epämiellyttävä fyysinen aistimus ja tunteellinen kokemus, joka liittyy tapahtuneeseen tai uhkaavaan kudosvaurioon, kudoksen ärsytykseen tai jota kuvataan samanlaisin sanoin kuin kudosvaurion yhteydessä. Akuutilla kivulla on tärkeä hälytystehtävänsä ja se ohittaa muut tarpeet. Kroonistunut kipu kestää pitempään kuin kudoksen paraneminen eikä sillä ole selviytymistä palvelevaa biologista arvoa. Kroonistunut kipu on hermoston toimintahäiriöstä johtuva monimutkainen oireisto, jota on vaikea hoitaa. Pitkittyneessä kivussa kipuaistimus on akuuttia kipua epämääräisempää. 

Aivot käsittelevät kipua useilla eri alueilla

Viimeisten kymmenen vuoden aikana kivusta on saatu paljon uutta tietoa aivojen kuvantamismenetelmien avulla. Aivot käsittelevät kivun eri osia eri alueilla aivoissa, vaikka kipuaistimus syntyykin laajan hermoverkoston tuottamana. 
Tuntoaivokuoret (S1, S2) työstävät ja säätelevät kivun kehollista informaatiota eli tietoa kivun sijainnista, voimakkuudesta ja kestosta. Aivojen etummainen pihtipoimu (ACC) työstää kipuun kuuluvaa epämiellyttävyyttä sekä huolehtii käyttäytymis- ja autonomisista reaktioista. Nykytiedon mukaan aivosaarekkeen (Insula) tehtävänä on hienosäädellä aivokuorta aikaisemman tiedon yhdistämiseksi fyysiseen aistimukseen tarkoituksenmukaisen kokemuksen aikaan saamiseksi. Tietoisuutta ja tulkintoja kivusta, kulttuurisia tekijöitä sekä huomion suuntaamista kivusta poispäin työstetään erityisesti etuotsalohkossa (PFC). Kivunhallinnasta puhuttaessa viitataan usein toimintoihin, joista etuotsalohko huolehtii. Lisäksi kipuun liittyy epämääräistä hälyttymistä, vireystason nousua ja kiihtymistä, joka säädellään aivorungossa. 
Tärkeätä osaa kivunsäätelyä edustavat myös ns. alenevat hermoradat, jotka muokkaavat kivun voimakkuutta ja siten koko kipukokemusta. Tutkituin näistä, aivorungon harmaasta aineesta alaspäin kulkeva rata, yltää selkäytimeen asti säädellen kipusignaalia. Kokemukset ja olot vaikuttavat laskeviin hermoratoihin, joiden signaalit voivat lievittää tai pahentaa kipusignaalia. 

Masennus ja krooninen kiputila muokkaavat kivunsäätelyä

Kroonistuneeseen kipuun liittyy aivojen toiminnallisia muutoksia. Aivotutkimukset kokeellisilla kipuärsykkeillä ovat osoittaneet, että pitkittynyttä kipua potevan henkilön aivot työstävät kipua poikkeavasti. 
Virheellinen tieto, katastrofitulkinnat ja masennus voivat haitata kivunsäätelyä aiheuttaen herkistymistilan, jolloin kipu saa liian ison roolin keskushermostossa. Tällä hetkellä ei varmuudella tiedetä kipua muokkaavien alenevien hermoratojen roolia keskushermoston herkistymiselle. 
Alaselkäkivussa jatkuvaan kipuärsykkeeseen liittyvä keskushermoston toiminnallinen uudelleen järjestely saattaa olla kipua pitkittävä osatekijä. Tiedetään, että aivojen etuotsalohkon ja aivosaarekkeen välinen ajallinen kytkentä liittyy herkkyyteen alaselkäkivulle. Tunteita säätelevät aivojen alueet, erityisesti keskimmäinen etuotsalohko ja pihtipoimu, aktivoituvat kroonistunutta alaselkäkipua potevilla kokeellisesta kivusta selkäkipukohtauksien aikana enemmän kuin kivuttomilla. Minäkuvaan ja henkilökohtaisiin kokemuksiin liittyvillä tunneaivoilla on merkittävä rooli pitkittyneen kivun ongelmassa. Masentuneilla henkilöillä on kokeellisen kivun aikana madaltunut kyky säädellä kipua ja kipukokemusta tarkoituksenmukaisesti. On siis ilmeistä, että ahdistus, masennus ja pitkittynyt kiputila muuttavat epäedullisesti aivojen kivunsäätelyä. 

Aivojen hermokudos vähenee kivun jatkuessa pitkään

Rakenteellisia aivomuutoksia ilmenee aivojen kipuprosessoinnin alueilla aaveraajasäryssä, alaselkäkivussa, ärtyvän suolen oireyhtymässä, fibromyalgiassa ja kahdessa päänsärkytyypissä. 
Vaikka muutokset ovat oireistokohtaisia, esiintyy edellä mainituissa oireistoissa aivojen harmaan aineen (hermokudos) vähenemistä pihtipoimussa, oikeassa aivosaarekkeessa, yläotsalohkossa, mantelitumakkeessa (Amygdala) ja aivorungossa. Havaittu harmaan aineen väheneminen kroonisten kipupotilaiden aivoissa on nykytiedon mukaan seurausta pitkäaikaisesta kipualtistuksesta eikä syynä kroonistuneeseen kipuun. 

Lopuksi

Pitkittyneeseen selkäkipuoireistoon voi liittyä niin toiminnallisia kuin rakenteellisiakin muutoksia aivoissa. Tärkeätä on ennalta ehkäistä muutoksia hyvällä hoidolla ja kivunhallinnalla. Pitkänkin kiputilan jälkeen muutokset voivat kuitenkin olla palautettavissa tehokkaan kivunhallinnan avulla. 
Fyysisen harjoittelun ohessa pitää aivoillekin tarjota mielekästä tekemistä. 
Madaltamalla vireystilaa, ymmärtämällä kipua ja kokemalla mielihyvää kivusta huolimatta annetaan toiminnan, ajattelun ja tuntemisen tasoilla aivojen kivunsäätelyyn vaikuttavaa ravintoa. Vaikka tutkimustietoa on vähän, nämä lienevät kivun aivojen muutoksia sekä ennalta ehkäiseviä että palauttavia tekijöitä.
Tage Orenius
PsL, erikoispsykologi, vastaava psykologi, Orton Oy
Alkuperäinen artikkeli on julkaistu Selkäliiton Hyvä Selkä -lehdessä 2/2014. 
Lue myös:

Kuuntele podcast: Kipu – hyvä renki mutta huono isäntä

Mitä meidän jokaisen olisi hyvä ymmärtää kivusta, jotta tulisimme toimeen sen kanssa paremmin? Podcastissa avataan muun muassa kivun syntyyn, kipukokemukseen ja kivun pitkittymiseen vaikuttavia tekijöitä. Jaksossa tarjotaan myös tietoa ja keinoja siitä, miten omaa suhtautumistaan kipuun voi muuttaa ja opettaa hermostoaan reagoimaan vaimeammin kipuun. Aiheesta on Vahva selkä -podcastissa keskustelemassa erikoispsykologi ja kipututkija Tage Orenius.