Loppuelämä on kipujen kanssa taiteilua
Rakastan mökkeilyä ja teen puutarhatöitä sen mitä pystyn. Yritän myös käydä kuntosalilla tai pienillä kävelylenkeillä. Olen aina ollut kova liikkumaan: juoksin, kävin salilla ja maratonjumpissa ja pyöräilin paljon. Sitten vuoden 2014 lopulla alkoi alaselässä tuntua oudolta. Luulin, että se oli piriformis, joka vaivasi tai limapussintulehdus. Sitten kaikki alkoi olla vaikeaa. Lumitöiden jälkeen konttasin sisälle ja paineen tunne oli selässä kamala. Lääkkeet helpottivat vähän oloa. Mutta aina tuli jotain ongelmaa, kun tein lumitöitä tai imuroin.
Vuoden 2015 alussa hoitajan sijaisuuteni terveyskeskuksessa loppui, enkä luvannut enää tulla, koska selkä meni koko ajan pahemmaksi. Sitten magneettikuvissa selästä löytyi pullistuma, hermopinne ja spondyloosi ja alimmat nikamat olivat lysyssä. Aloitin fysioterapian, mutta siitä ei ollut suurempaa hyötyä. Yöt valvoin kivun takia ja tuntui, että jalkoja pitää koko ajan venytellä. Makasin sikiöasennossa, koska se helpotti paineen tuntua.
Kesäkuussa menin ortopedille. Hän suositteli leikkausta, koska tilanteeni oli huonontunut koko ajan. Elokuussa vasen jalka alkoi pettää alta, kun hain postia. Soitin itkien miehelleni, joka soitti ambulanssin ja tuli itsekin kotiin. Päivystyksessä sain kunnon piikit. Sitten soitin Valkeakosken sairaalaan tilanteestani ja sain kiireellisenä leikkausajan kahden viikon päähän. Leikkaus meni hyvin ja kipulääkityskin oli hyvä. Aloin kuntoutua ja käydä uudestaan fysioterapeutilla. Lokakuussa pystyin tekemään selkää tukevia liikkeitä pienillä painoilla kuntosalilla ja olin onneni kukkuloilla. Pystyin jopa kävelemään salille neljän kilometrin matkan. Kokeilin myös uintia, mutta seuraavana päivänä kivut tulivat takaisin. Kävin muutamaan otteeseen päivystävällä lääkärillä kaksin kerroin kävellen ja väänsin itkua. Sain lähetteen Taysin kuntoutustutkimuspolille. Sitten alkoi rumba. Kävin välillä fysioterapeutilla, joka hieroi paineen tunnetta pois. Kaikki kävely oli yhtä tuskaa. Yöt valvoin. Masennus alkoi vaivata. Meni ilo kaikkeen. Lääkeannosta nostettiin ja sain uusia lääkkeitä.
Huhtikuussa 2016 fysiatri laittoi Kelaan anomuksen moniammatillisestä yksilöllisestä kuntoutuksesta ja jatkoa kuntoutustuelle. Samalla tehtiin hakemus kipupolille. Kesä meni lääkekokeilussa, mutta ärtyvän paksusuolen takia mikään ei oikein sopinut. Suurena tukea oli omalääkäri, joka teki kaikkensa, että kipuni helpottuisi. Kipupolille menin ja lähdin melkein heti pois. Kankaanpäässä alkoi marraskuussa kuntoutusjakso, joita oli kolme. Nautin kovasti olla siellä. Tulin kuulluksi. Kipuihin ei saatu helpotusta, mutta psyykelle jaksot tekivät hyvää. Kävin uudelleen magneetissa ja kuvissa näkyi koko alaselkä täynnä lakeaa tyrää, Modic 1 -muutos ja repeämä.
Seuraavana keväänä varasin ajan ortopedille Ortoniin ja pääsin kipupolille. Kesällä minulle tehtiin hermojuuripuudutus, josta tulin kauhean kipeäksi, kolme viikkoa oli yhtä tuskaa ja itkua. Sitten sain fysiatrilta lähetteen Taysin neuropolille kipustimulaattorin arviointia varten. Tammikuussa 2018 tehtiin koestimulaattorin laitto, joka auttoi heti hermosärkyihin. Maaliskuussa sain pysyvän stimulaattorin, mutta sitä ei saatu kohdennettua oikein lantioon yrityksistä huolimatta. Kävin masennuksen takia kuntoutusohjaajalla ja psykiatrilla. Päätettiin kokeilla psykoterapiaa sekä psykofyysistä fysioterapiaa.
Vuosi 2019 oli terapioissa käymistä ja kipujen kanssa taistelua. Samalla alkoivat muut ikävät tuntemukset, koin itseni lihavaksi ja rumaksi. Olin mitätön ja menettänyt tärkeät asiat, työn, liikunnan ja ystäviä. Hermoratatutkimuksessa todettiin hermovauriot molemmin puolin alaselkää. Kuntoutustukea ja terapioita jatkettiin taas vuodella. Keväällä 2020 sain uuden lähetteen kolmannen stimulaattorin laittoon, koska lataamiset kylkiluun alla olivat hankalia ja kestivät kauan. Uusi stimulaattori päätettiin laittaa lantion alle. Kesällä alkoivat kauheat kivut jaloissa, eritoten polven alapuolelta varpaisiin. Mies hieroi, kun kipu oli kova. Painesukat auttoivat ihan mukavasti, samoin painopeitto ja lämpötyyny. Syksyllä fysiatri taas tutki huolella ja totesi tuntopuutokset molemmissa jaloissa ja neuropaattisen kivun. Minäkuvan muutokset alkoivat vaivata enemmän ja niitä käytiin läpi terapioissa. Vuonna 2021 pääsin eläkkeelle.
Nämä 10 vuotta ovat olleet raskaat, mutta niistä on selvitty. Olen hyväksynyt, että loppuelämä on kipujen kanssa taiteilua ja selviän siitä mieheni ja ystävien avulla. Menetettyjen ystävien tilalle olen saanut ihania uusia ystäviä kipuryhmistä. Olen aiemmin toiminut vertaistukijana kipupotilaille, mikä on antanut minulle paljon voimaa ja energiaa. Suuri ja jännittävä hetki oli, kun pääsin Huomenta Suomi -ohjelmaan kertomaan kivuistani. Lehtiin olen myös antanut haastatteluja. Minulle on tärkeää, että kipusairaiden asiat tulevat kuulluksi. Nyt odotan innolla Selkäliiton vertaistukikoulutusta. Katsotaan, mihin se johtaa.
Sarin Minä ja selkä -tarina on julkaistu Hyvä Selkä -lehdessä 4/2025.
