Millaiset asiat sinua askarruttavat selän ja niskan hoidossa? Tohtori Vahvaselkä vastaa kysymyslomakkeella lähetettyihin kysymyksiin säännöllisin väliajoin ja kysymykset vastauksineen ovat aina Selkäkanavan seuraajien luettavissa tällä sivulla.

Huom! Annettujen ohjeiden ja vinkkien osalta huomioi myös omaan terveydentilaasi liittyvät rajoituksesi. Lääkehoitoon liittyvissä asioissa suosittelemme aina kääntymään oman lääkärisi puoleen. 
 

Kysymykset ja vastaukset 1/2020

Voiko alimpien välilevyjen viat aiheuttaa kipuilua pohkeissa ja jalkapohjissa?

Välilevyn pullistuman tai rappeuman seurauksena syntynyt hermojuuren puristus- tai ärsytystila voi aiheuttaa säteilyoireita pakaraan, takareiteen, reiden ulkosivulle, sääreen ja aina jalkaterään asti. Kyseessä on ns. iskiasoire.

Niskat jumissa, pään sisältä kuuluu vasemman korvan yläpuolelta outoa ääntä, sydämen sykkeen tahtiin. 

Kyseessä voi olla ns. sykkivä tinnitus, jolloin ääni kuuluu korvan lähellä kulkevasta kaulavaltimosta. Kaulavaltimon virtauksen mukana on mahdollista kantautua ääniä, jotka lähtevät sydämen läpistä, valtimoahtaumista tai verisuonianomalioista.  Myös korkea verenpaine voidaan aistia jumputuksena, ja joskus siihen liittyy päänsärkyä. Suosittelen sinua käymään lääkärissä vaivan syyn selvittämiseksi.

Todettu välilevyn pullistuma, oireeton nyt ja yritän kuntosalilla tehdä jumppaa. Tietyissä liikkeissä jalkoihin tulee tutinaa, eikä painoa ole paljoa, kipuja ei kuitenkaan ole. Kiertoliikkeitä en uskalla tehdä. Pitääkö tutina liikkeitä välttää, vai meneekö aikanaan ohi?

Jalkojen tutina ei ole vaarallista ja se on todennäköisesti lihasperäistä. Liikkeitä,  joissa tutinaa esiintyy ei tarvitse välttää. Aiempi välilevyn pullistuma ei ole myöskään este kiertoliikkeiden harjoittamiselle. Voit tehdä kiertoliikkeitä alkuun vain omalla keholla (erilaiset vartalonkiertoliikkeet) ilman painoja. Selkää tulisi pyrkiä käyttämään mahdollisimman monipuolisesti, jotta sen toimintakyky pysyy yllä.

Hei! Minulla on todettu osteoporoosi, enkä uskalla aloittaa lääkitystä sivuvaikutusten takia. Onko olemassakaan turvallista lääkettä ko sairauteen?

Osteoporoosin hoitoon määrättyä lääkitystä ei saisi jättää ottamatta tai lopettaa kesken keskustelematta asiasta ensin hoitavan lääkärin kanssa. Hoitamaton osteoporoosi voi johtaa vakaviin luun murtumiin, kuten lonkkamurtumaan tai nikamamurtumiin. Suosittelen, että otat pikaisesti yhteyttä hoitavaan lääkäriisi ja kerrot hänelle lääkityksen mahdollisiin sivuvaikutuksiin liittyvistä huolistasi. Jos lääke ei jostain syystä sopisikaan sinulle, lääkäri voi tarvittaessa vaihtaa lääkitystäsi. Osteoporoosin hoitoon on olemassa useita erilaisia lääkkeitä, eivätkä kaikki saa sivuvaikutuksia lääkeaineista.

Tulehduskipulääke iskiakseen kun lääkkeenä on Eliquis, onko sellaista? Lääkäri määräsi Panacodia.

Tulehduskipulääkkeiden (kuten asetyylisalisyylihapon tai naprokseenin, ibuprofeenin) käyttö yhdessä Eliquis-valmisteen kanssa ei ole sallittua- yhteiskäyttö lisää merkittävästi verenvuotoriskiä. Parasetamolilla tai vahva kipulääkkeellä Panacodilla (parasetamoli-kodeiini- valmiste) ei tätä riskiä ole.

Minulla ”napsahti” selkä kumartuessani laittamaan kenkiä jalkaan. Keskialaselän puolelta hieman vasemmalle. Tuosta tapahtumasta 3 pv eteen selkäni kipeytyi äärettömän kipeäksi, antoi ”puukkomaidia, lamasnnuttavia” iskuja selkään kävellessä, kumartuessa ja vähän kaikessa. Makuulle meno oli kamalaa. Tietyssä asennossa istuminen vain sujui kohtalaisesti. Kipu veti minut täysin kumaraan ja liikkuminen ilman apua/tukea miltei mahdotonta. Tarvitsin miehemni apua esim öisin wc:n taluttamisessa ja sängystä ylös nousemisessa. Sitten kipu alkoi vähetä selästä muttta siirtyi muutaman päivän perästä erityäin kivuliaaksi hermosäryksi alaselän myötä lonkan/nivusen ja kautta etureiteen polveen asti. Tämä tuottaa taas vaikeuksia kävelyyn ja erityisesti makuulle menoon, nousuun ja kyljen kääntämiseen sängyssä. Todella riistävä kipu/särky. Kysynkin, että onko minulla taas joku välilevyn pullistuma tms, koska juuri samanlainen tila minulla oli vuosi jo sitten ja tuolloin magneettikuvissa todettiin massiivinen välilevyn pullistuma joka painoi selkäydinkanavaa. Selkääni ei ole leikattu koskaan ja sairastan mm välilevyrappeumaa. Näitä pullistumia/luisumia on todella useita ollut ja tuota toiseksi viimeisintä on hoidettu hermojuuriblokadeilla. Tätä viimeisintä ei vielä mitenkään,ainoasta särkylääkkeen ei mahneettikuvia ole otettu.. vielä. Pitäisikö ottaa diagnoosin varmistamiseksi?

Suosittelen sinua käymään Fysiatrian erikoislääkärin vastaanotolla diagnoosin varmistamiseksi ja mahdollisen jatkotutkimustarpeen arvioinnin suhteen.

Voiko käydä kuntosalilaitteissa 86 v. nainen jolla skolioosi, 12 mm. nikamasiirtymä. Ei osteoporoosia. Käykö vinojen vatsalihasten kiertolaite.

Voit hyvin harjoitella kuntosalilla myös vatsalihasten kiertolaitteella, ellei hoitava lääkärisi ole nikamasiirtymän vuoksi kieltänyt voimakkaampia kiertoliikkeitä. Jos kiertoliike ei jostain syystä laitteessa tunnu hyvältä, voit toki harjoittaa vinoja vatsalihaksia myös ilman mitään laitetta.

Miten voi ehkäistä jännityspäänsärkyä?

Jännityspäänsäryn tarkkaa syytä ei tunneta. Niska-hartiaseudun, purentalihasten sekä päänahan lihasten jännitystilat liittyvät särkyoireen syntyyn, mutta ne eivät yksin selitä oiretta. Lisäksi henkinen kuormitus, kuten erilaiset kuormittavat elämäntilanteet, stressi, masennus ja ahdistus vaikuttavat päänsäryn kehittymiseen ja saattavat ylläpitää oireilua. Taipumus reagoida päänsäryllä erilaisiin henkistä kuormitusta aiheuttaviin tilanteisiin ilmeisesti vaihtelee eri ihmisillä.

Jännityspäänsärkyä voi ehkäistä ja hoitaa liikunnalla. Etenkin kohtuullisesti rasittavan kestävyystyyppisen liikunnan ja lihasten jännitystiloja laukaisevan harjoittelun on todettu vaikuttavan suotuisasti päänsärkyihin. Liikuntalajilla ei sinänsä ole väliä, kunhan se on itselle mieluisa, jotta sitä tulisi harrastettua säännöllisesti. Lisäksi, säännöllisillä matalatehoisilla niska-hartiaseudun täsmäharjoitteilla voidaan vähentää päänsäryn useutta, voimakkuutta ja kestoa. Lisätietoa aiheesta sekä ohjeet täsmäharjoitteisiin löydät Selkäkanavalta.

Minulla on vasemman puoleinen pakara tosi kipeä. Istuminen pitkiä aikoja on tuskaa. Kävellessäkin tuntuu kipua ja ihan kuin joku ei antaisi periksi. Lääkärissä olen käynyt, mutta ei siihen ole kiinnitetty huomiot tai saatikka edes tutkittu. Minulle on vain sanottu, että siellä on jokin jumissa. Kipulääkkeistä ei juurikaan ole apua ollut. Voiko tämä viitata piriformis lihakseen? Olen käynyt fysioterapeutilla ja hän on vaan antanut vahvistavia liikkeitä. Minua on ruvennut askarruttamaan auttaako vahvistavat liikkeet jo kipeenä ja kireään lihakseen? Joulun jälkeen hermostuin kipuun ja päätin etsiä tietoa tuosta piriformis lihaksesta ja venytyksistä. Olen tehnyt venytyksiä kyseiseen lihakseen ja kipu on poissa. Mutta kireyttä on yhä. Auttaako hieronta tähän? Entä jos jumi ei lähde pois? Venytyksien yhteydessä sain oudon vaivan kipeytyi nilkka ja kantapäässä on vasemmalla puolella kipua ja kireyttä. Onko tämäkin yhteydessä piriformis lihakseen? Minulla on selässäni kulumia ja selkäni on vinossa. Notkoselkä ja lisäksi on yliliikkuvat nivelet. 

Piriformislihaksen (pakaran syvälihas) kireys voi aiheuttaa kuvailemasi kaltaista kipua ja koska lihaksen venyttely on helpottanut kipua, on se todennäköinen oireiden aiheuttaja.  Piriformis on pakarassa sijaitseva lonkan ulkokiertäjälihas, joka kulkee lähellä iskiashermoa ja joskus hermo voi mennä lihaksen läpi. Piriformislihaksen kireys voikin johtaa iskiashermon puristus tai ärsytystilaan, mikä aiheuttaa välilevynpullistuman kaltaisia säteilyoireita alaraajaan. Eli periaatteessa tuo lihaksen venyttelyssä saamasi oireilu saman jalan nilkkaan ja kantapäähän voi olla peräisin iskiashermon ärsytyksestä. Venytysasento on siis saattanut aiheuttaa painetta iskiashermoon. Pitkäkestoinen ja voimakas venyttely voikin ärsyttää pinteessä olevaa hermojuurta, joten pitkäkestoista yhtäjaksoista venyttelyä kannattaa välttää. Myös kevyttä lihaksen hierontaa voi kokeilla, mutta hieronnassa ongelmaksi voi muodostua se, että lihasta ei saisi painaa alla kulkevaa ja ärsyyntynyttä iskiashermoa vasten.

Niska-ja hartiaseudun kipuilu vaivaa ja tullessaan kestää pitkään. Vaivaan liittyy tasapainottomuuden tunnetta, heikotusta ja huimausta. Onko normaalia? Miten tätä voi itse hoitaa? Kaularangassa kulumia ja C4-C5 välissä implantti.

Huimaus on tasapainottomuuden tunne, joka aiheutuu aistimushäiriöstä suhteessa ympäristöön. Huimausta on erityyppistä ja useimmiten syy on hyvälaatuinen. Oirekuvasi perusteella kyseessä voi olla takaraivohermon pinteeseen liittyvä hyvänlaatuinen kaularankaperäinen huimaus, jolloin kaularangan asento- ja liikeaisti on häiriintynyt. Tällöin oireilu johtuu kaularangan nivelten ja lihasten tuottamasta häiriintyneestä viestinnästä.

Itsehoidoksi sopivia niska-hartialihasten harjoitteita löydät Hoida itse niskaasi -oppaasta (kannattaa aloittaa harjoitteista sivuilta 10-11). Harjoitteiden tavoitteena on oppia löytämään niskan ja hartiaseudun lihasten paras mahdollinen ja oikea-aikainen toiminta – toisin sanoen hermottaa lihaksia oikeassa järjestyksessä. Tämä parantaa niskalihasten asento- ja liikehallintaa sekä niska-hartialihasten kestävyyttä ja näin vähentää oireilua ja vaivan uusiutumista.

Voinko alkaa jumppaamaan hulavanteella? Selkä leikattu n.20 v sitten, välilevyrappeuma todettu myöhemmin.

En näe mitään syytä miksi et voisi jumpata hulavanteella. Selkä tarvitsee monipuolista liikettä ja säännöllistä kuormitusta läpi elämän. Ikääntymiseen liittyvät kuluma- tai rappeumamuutokset eivät ole este selän monipuoliselle käytölle.

Onko 1,2 kg:n hulavanteen pyöritys hyödyksi vai haitaksi, kun selässäni on mm. kulumaa, rappeumaa ja juurihermokanavan ahtaumaa? Vanteen pyörityksessä ei tunnu erityistä kipua. Selkä on aamuisin jäykkä, mutta norjistuu käytössä. En käytä lieviin selkäkipuihin mitään lääkettä. Olen 66 v. 163 cm ja 61 kg nainen. Harrastan tavallista kuntoliikuntaa. Kuinka kauan kerrallaan ja kuinka usein voi vannetta pyörittää?

Selän kulumamuutokset kuuluvat normaaliin ikääntymiseen ihan samalla tavalla kuin hiusten harmaantuminen. Myös hermojuurikanavan ahtauma voi liittyä näihin muutoksiin. Selkä tarvitsee säännöllistä kuormitusta pysyäkseen toimintakuntoisena, eikä selän käyttöä pidä välttää kulumamuutosten takia. Enkä näe mitään syytä miksi et voisi harjoitella myös hulavanteella eikä harjoittelun kestolle tai toistolle ole ylärajaa; voit harjoittaa hulavannepyöritystä täysin omien tuntemusten pohjalta. On erittäin hienoa, että olet aktiivinen ja harrastat kuntoliikuntaa! Jatka samalla linjalla!

 

Lisää kysymyksiä ja vastauksia