Jakso 22: Selkä ja työ – milloin työfysioterapeutin vastaanotolle?
Kirsi:
Moikka ja tervetuloa kuuntelemaan Vahva selkä -podcastjaksoa siitä, miten työfysioterapeutti voi auttaa silloin, kun esimerkiksi selkä on kipeä. Mun nimi on Kirsi Töyrylä-Aapio ja tässä vieressä on meidän toinen housti Hanna Kääriäinen.
Hanna:
Moikka!
Kirsi:
Tänään vieraanamme on työfysioterapeutti Helka Torppa. Lämpimästi tervetuloa, Helka!
Helka:
Voi kiitos! Tosi kiva olla täällä!
Kirsi:
Kerrotko nyt alkuun ihan lyhyesti itsestäsi ja taustoista ja siitä, miten alun perin olet hakeutunut tälle työfysioterapia alalle.
Helka:
Joo, mä oon työhyvinvoinnin konkari. Mä olen kohta 25 vuotta ollut työfysioterapeuttina, ja alun perin tulin tähän ehkä semmoisesta tarpeesta, että silloin joskus vuosituhannen vaihteessa 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa, niin fysioterapia oli ehkä enemmän semmoista passiivista, ja mä huomasin sen, että mä teen siis ihan hoitotyötä fysioterapeuttina ja mä aloin jotenkin miettii sitä, että tässä joku homma ei nyt toimi ollenkaan ja silloin mulle kirkastu se, et mä haluun et mun työssä punaisena lankana on ihmisen oman kyvykkyyden ja pystyvyyden ja omahoidon lisääminen. Se oli mulle se impulssi.
Sitten hakeuduin työfysioterapiaopintoihin ja sillä tiellä on edelleen. Välillä meinasin lähtee tästä poiskin, ryhtyy mm. vielä sitten enemmän joogaopettajaksi. Siinä kohtaa sit kuitenkin työ, terveys, moniammatillisuus imaisi mukanaan ja ehkä sit vaan omassa elämässä oli helpompi sovittaa tämmöistä mukavaa päivätyötä siihen lasten arkeen.
Kirsi:
Eli sä oot sitte joogaopettaja.
Helka:
Yoma jooga ja meditaatio opettaja myös.
Kirsi:
Nekin sitte tukee varmaan tätä hyvinvointialaa.
Helka:
Kyllä, ja se on hauska, kun mul on se esimerkiks, mä oon siis tuolla Mehiläisessä töissä työfysioterapeuttina, niin mul on siel omassa palvelukuvauksessa myös se jooga. Mulle tulee jonkin verran semmoisia ihmisiä, joilla just selkäkipu ja ne haluu siihen joogaharjoitteita, niin se on tosi hauskaa, et mä pääsen aidosti hyödyntämään myös sitä.
Kirsi:
Tosi kiva. No miten sun työpäivä tai se toimenkuva, mitä siihen kuuluu?
Helka:
Oon tosiaan työfysioterapeuttia. Siinä mun arjessa näkyy aika hyvin se, et miten meillä jakautuu se työ vähän niin kuin kahteen, että meillä on semmoista yksilövastaanottotyötä ja se ei välttämättä niin paljon eroa normaalin fysioterapeutin työstä. Tosin meille ehkä tulee enemmän niitä ensikäyntiarvioita, että tuki- ja liikuntaoire voi olla aaltoilevaa tai akuuttia kipuu ja silloin me tutkitaan ja ohjataan just sitä omahoitoa ja arvioidaan sitä, että tarvitaanko työssä muutoksia tai tarvitaanko siinä kohtaa esimerkiksi lääkäriä tai jotain muuta moniammatillista ihmistä. Se on niin kuin mun normaali yksilövastaanotto ja sitä on ehkä alle puolet mun työajasta.
Toinen puoli on sitten yritysyhteistyötä ja työpaikkaselvityksiä. Tyypillisesti me työfysioterapeutit toimitaan niin, että meillä on niin sanotusti nimettyjä yrityksiä. Mullakin on kolme isohkoa valtakunnallista yritystä, ja Helsingissä kun ollaan, niin silloin mun vastuulle myös kuuluu sitten niitten muiden, jotka Suomessa sitä yritystä hoitaa, niin sitä koordinointia ja keskustellaan HR:n kanssa ja mietitään niitä työkykyjohtamisen keinoja. Ja tehdään tosiaan työpaikkaselvityksiä, että mennään ihan sinne työpaikalle ja arvioidaan siellä kuormitustekijöitä, riskejä ja voimavaroja ja mietitään, että miten työtä sais sujuvammaksi ja vähemmän tuki- ja liikuntaelimistöä kuormittavaksi. Tai ehkä toimistotyössä toisinpäin, että lisätään liikettä sinne.
Kirsi:
Eli se on hyvin laaja, että sä voit mennä työpaikkakäynneille tehtaaseen tai sitten sä voit mennä toimistoon tai ihan missä töitä tehdään.
Helka:
Ja toki nää alueet vähän säätelee sitä, täällä ollaan Etelä-Suomessa, niin meillä on vähemmän tehtaita, ne on myymälöitä ja toimistoja. Ja asiantuntijatyötä on tietenkin täällä paljon, mut jos mennään sitte Suomen kartalla eteenpäin, niin sieltä löytyy edelleen tehtaita, ja tietenkin kuljetus- ja rakennusala on tän tyyppisiä fyysisesti kuormittavia aloja.
Hanna:
Mites kun sä meet sinne työpaikalle, miten se rupee etenee sun käynti, tarkastatko siellä jotain niitä työympäristöjä vai onko se keskustelua?
Helka:
No, jos me ajatellaan työpaikkakäyntejä, nehän on itse asiassa pakollisia vähintään joka viides vuosi yrityksiin. Me tehään aina tiimissä se työ, et lähetetään esikysely ja kysytään työntekijöitä, et miten ne arvioi ite sitä omaa kuormitusta omia voimavarojaan mitä sieltä ikään kuin nousee. Sit tiimissä päätetään, et kuka menee käynnille, jos siellä nousee sitä ergonomiaa tai on paljon tuki- ja liikuntaelinsairauksiin poissaoloja, kipuja, haasteita, niin sitte se on työfysioterapeutti, joka menee käynnille. Ja tyypillistä se on semmoinen, et mä meen sinne parhaimmillaan työsuojeluvaltuutetun ja esimiehen kanssa ja sit katotaan, mikä siellä kuormittaa. Vähän haastatellaan ja pohditaan yhdessä ja voisiko työtä tehdä pikkusen kevyemmin tai tauottaa, tai mikä on nyt jännittävää, niin ehkä sit ulkoisia tukirankojakin saadaan pikkuhiljaa käyttöön, et esimerkiksi selän kuormitusta keventämään.
Kirsi:
Niin, varsinkin nostotöihin.
Helka:
Toinen, missä on tosi hyvä, ehkä jopa parempi, on käsien kannattelu just asennustöissä, niin siellähän saa sen staattisen kuormituksen vähenemään.
Kirsi:
Just joo. Se on kyl tosi mielenkiintoista käydä erilaisissa työpaikoissa.
Helka:
Kyl mä oon joskus miettinyt sitä, että se on kyl ehdottomasti tän työn suola, se et näkee erilaisia töitä ja sitä miten hyvin erilaiset työt on merkityksellisiä tekijöilleen. Se on kyl hauskaa.
Kirsi:
Tuleeko helposti sitte ne kuormitustekijät, on sitte psyykkistä tai fyysistä, sit työpaikkakäynneillä, vai joudutteko te…?
Helka:
Kyllä tulee, kun meillä on se sähköinen kysely siinä pohjalla. Jos me ajatellaan vaikka psykososiaalista kuormitustekijää, niin se ei välttämättä näy. Sen voi ehkä aistii jonain tunnelmana, mut sen takia just ne nimettömät esikyselyt on tosi tärkeitä, että nousee varsinkin se psykososiaalinen kuormitus sieltä.
Kirsi:
Ja sä puhuit siitä ensikäyntiarviosta. Kuka sinne sen työntekijän sitten lähettää tai tuleeko hän itse tai miten se tapahtuu?
Helka:
Tähän on nyt silleen hauskaa, aiemminhan meillä oli… suoravastaanotto tuli tuossa vuosituhannen alussa ja silloin koulutettiin fysioterapeutteja ja myös työfysioterapeutteja suoravastaanottajaksi, ja silloin niille suoravastaanotoille sai tulla ilman lähetteitä. Nyt kävi niin hyvin, että työterveyshuoltolaki muutettiin 2022 eli pari vuotta sitten. Ja nythän saa tulla esimerkiksi työfysioterapeutin ensikäynnille ilman lähetettä. Eli ihan kuka tahansa matti ja maija meikäläinen, jolla on selkä kipeä tai niska jumittaa, saa tulla käymään. Ja itse asiassa kannattaa tulla käymään. Siitä on kyl näyttöä, että työfysioterapeutit on just niitä oikeita henkilöitä siinä ensivaiheessa arvioimaan sitä ja saa heti napakat hyvät omahoito-ohjeet.
Sitten me myös katotaan sitä, et jos on vakavat oireet niin totta kai lääkärille, siis sanotaan nukkumista haittaava, jäytävä kipu on varmaan semmoinen ja nopeasti alkanut kipu, missä kannattaakin mennä lääkärille. Mutta lähes melkein muissa niin ensin työfysioterapeutille. Ja se on iso juttu. Mehiläisessä kun olen, niin meillä oli semmoinen tilasto, että aikaisemmin 3 prosenttia tuli suoraan työfysioterapeutille, silloin kun oli esimerkiksi suoravastaanotot ja juuri tämä lakimuutos tullut, ja nyt se näyttää olevan noin 20 prosenttia.
Kirsi:
Eli ihan hyvin?
Helka:
Joo.
Kirsi:
Oletteko markkinoineet sitä jotenkin työpaikoilla?
Helka:
Ollaan, mutta siinä ehkä on mun mielestä vasta työ alkamassa, ollaan markkinoitu enemmän sinne ehkä asiakasyritykseen päättäjille. Jonkun verran on varmaan ollu kampanjoita sitten suoraan asiakkaille, mutta sitä työtä tarvittaisiin, ja se on ehkä just minusta tosi kiva olla täälläkin just sen takia, että saadaan viestii vietyä, että työfysioterapeutti on se oikea ammattilainen tutkimaan tuki- ja liikuntaelinkipua. Tehdään paljon kliinistä testausta ja sitten pystyy päättelee jo sitä syytä ja sitten antaa vähän ennustetta, että mikä se paranemisaikataulu on. Ja sitten niitä omahoito-ohjeita.
Kirsi:
Mikä ero sitten on työfysioterapeutilla ja niin sanotusti tavallisella fysioterapeutilla? Saako työntekijä mennä sitten vaikka suoraan tavalliselle?
Helka:
No, saa tietenkin, jos maksaa sen omasta kukkarostaan.
Kirsi:
Okei, eli siinä on se.
Helka:
Ja nykyisin esimerkiksi työterveydessä työfysioterapia kuuluu kaikkien sopimuksiin. Se on pakollinen. Silloin kun on työsuhde ja on työntekijöitä, niin työfysioterapiapalvelut on saatavilla. Se sisältää neuvontaa ja ohjausta. Fysioterapiassahan tyypillisesti sitten voi olla enemmän manuaalista hoitoa, joskus nykyisin vielä jotakin laitehoitoakin, mut enemmän varsinaista manuaalista hoitoa. Ja jos se kuuluu sopimuksiin, se on vapaaehtoinen. Jos se kuuluu sopimuksiin, niin siihen tarvitaan edelleen lääkärin lähete. Muutamia poikkeuksia on, et yritykset on halunneet tehdä niin, et esimerkiksi työfysioterapeutti voi lähettää fysioterapiaan, mutta silloin se yritys ei saa sitä Kela-korvauksia.
Kirsi:
Okei, eli siinä on tällainen systeemi.
Helka:
Itse maksava ihminen voi toki mennä fysioterapeutille suoraan, ja kyl monesti kannattaakin. Ja tietenkin on muitakin manuaalisen hoidon hyviä ryhmiä, akupunktiot ja osteopaatit ja monet muut on kans loistavia.
Kirsi:
Koska te ette tee manuaalista terapiaa, että se on enemmän puhetta ja ohjausta ja neuvontaa, niin tuleeko sit pettymyksiä, kun ei oikein ihmiset varmaan vielä erota sitä?
Helka:
Se on muuttunut tosi paljon. Ehkä mä ajattelen, kun mä oon sen 20–25 vuotta ollut työfysioterapeuttina, niin silloin aluksi tuli musta enemmän. Nyt sit on paljon sellaista, että ne tulee tekijähousut jalassa saman tien, että mä haluun ne hyvät ohjeet. Ja sit nyt jos me ajatellaan sitä tutkimusnäyttöä, mitä tuki- ja liikuntaelinkivuista on, niin sehän on enemmän mennyt siihen suuntaan, että se on sitä biopsykososiaalista, et ymmärretään paremmin se, että kipu on tosi moniulotteinen ilmiö, että siinä on monenlaisia ajatusmalleja, liikkeen pelkoa ja tän tyyppisiä mukana. Se on sellaista mitä sit välillä hämmentävän hyvin pystyy yhden kahden käynnin tapaamisessakin saada jonkun sellaisen positiivisen efektin. Ja musta ehkä parhaat palautteet, mitä mä oon saanut muutamilta asiakkailta, että toi sun nimi työ-fysio-terapeutti on tosi hyvä, koska sä puhut työstä, sitten siinä on se fysio, mutta siinä on myös se terapia.
Kirsi:
Miten jos on nyt sellainen työntekijä, jolla sä näet, että se on enemmän psyykkistä, niin ohjaatko sinä sen sitten jonnekin edelleen, vai?
Helka:
Joo, siis toi ehkä silleen vaikea kysymys, et onko enemmän psyykkistä, kun nehän niinku menee…kun eihän se ole todellinen se jako kehoon ja mieleen, et se on tämmöinen lääketieteen ajatus, ja ollaan saatu hyviä diagnooseja ja sillä sitten eteenpäin. Mutta kyllä meissä kaikissa on ne tasot. Mutta totta kai, että jos mä nään et se ihminen, ja tulee siis useinkin sellaisia, joista näkee, et on siis pitkittyvää kipua, on uupuneita, mutta johtuuko sitten se uupumus siitä kivusta vai jostain muusta elämäntapa- tai elämänkaaren asioista, on tietenkin sit aina vaikea ottaa kantaa. Mutta ilman muuta, että jos mä nään et on tosi alakuloinen ja masentunut, niin ohjaan lääkärille, tai sit joskus suoraan psykologille. Nykyisin me saadaan siis tehdä lähetteitä myös psykologille. Se tuli sen lakimuutoksen jälkeen, ja kyl mä niitä teen, mä käytän semmoista kyselykartoitusta alussa, jossa tulee tosi hyvin koko kuva siitä tilanteesta.
Kirsi:
Sä puhuit siitä, että kun te teette työpaikkakäyntiä työpaikalla, niin neuvotteko te sielläkin jo työntekijöitä vai onko enemmän sit esimiehet ja…
Helka:
Työpaikkakäynti on vähän tavallaan semmoinen niin kuin miten mä sanoisin virallinen juttu, et siinä tehään sitä arviointia ja muuta. Mutta toki me tehään sit ohjausta, että voi olla luentoja yrityksiin, esimerkiksi fyysisestä kuormittumisesta, työkunnosta. Se on semmoinen, mitä ei aina tuolla fyysisesti kuormittavilla aloilla ehkä tarpeeksi hyvin vielä ymmärretä, että kuinka paljon vaikuttaa fyysinen suorituskyky siihen, että kuinka paljon kuormittuu. Totta kai tarvitaan aina ja usein muutoksia työssä, mutta myös sitten se omasta kunnosta huolehtiminen, että silloin kun on raskasta työtä, niin se raskas työ ei yksin riitä, ja se on jotenkin vähän harhaluulo. Mä ymmärrän kyllä sen ajatusmallin, täytyy sanoa, ja ymmärrän palautumisen haasteet siinä. Mutta silti, silloin kun sä olet vahvempi tai sulla on parempi fyysinen kunto, niin työ ihan suoraan sanottuna kuormittaa vähemmän ja sitten jää virtaa sinne arkeen. Tämän tyyppisiä luentoja voidaan sit pitää ja muuta.
Kirsi:
Niin, moni joka on fyysisessä työssä, saattaa ajatella, että tässä on nyt se mun fyysinen suoritus, mä en tarvii enempää. Niitten vasta tarviskin treenata.
Helka:
Mutta sitten tehdään paljon sellaista, jos ajatellaan sitten vaikka näitä tietotyöntekijöitä, näyttöpäätetyötä, hybridityötä, niin voidaan tehdä siis etävastaanottoakin. Mulla on paljon sellasta, että jos ihminen tekee, sanotaan kolme päivää etänä töitä, niin ei ole viisasta, että mä menen käymään siellä sen työpaikalla, vaan otan sitten Teamsissa ja ihminen varautuu siihen, että se käyttää kameraa ja näyttää sitä ympäristöä ja säädetään työtuolia, työpöytää. Usein on ihmisiä, joilla on sitten jotain erityishaasteita. Niistä voidaan keskustella jostain hiiriohjaimista tai jostain semmoisista, jotka helpottaa työn tekemistä ja oireita.
Kirsi:
No, mistä tekijöistä se työkyky – sä puhuit jo tästä fyysisestä työkyvystä, mutta mistä se muodostuu?
Helka:
Sehän on tosi moniulotteinen ilmiö, vois sanoa, että puhutaan aina sellaista, että voimavaroista ja työn vaatimusten suhteesta ja vähän semmoisesta vaakamallista. Siihen vaikuttaa psyykkinen työkyky, mutta ennen kaikkeen myös sitten tosi vahvasti osaaminen, motivaatio, halu menestyy siinä työssä.
Ehkä semmoinen, mikä nousee tänä päivänä enemmän ja enemmän, on työn merkityksellisyyden tunne, että ymmärtää mikä on mun palanen tässä isossa kuvassa ja mitä mä sillä sitten ehkä autan maailmaa, tai helposti me ajatellaan nykyisin yritystä, mutta en mä tiiä. Mulla ei ainakaan itsellä tuo motivaatiota ne eurot taskuun niin paljon, enemmän se halu auttaa esimerkiksi omassa työssäni on se, mikä mulle on merkityksellistä. Ja työkykyyn, tiedetään tutkimuksestakin, että esimerkiksi selkäoireisiinkin vaikuttaa työtyytyväisyys ja toisaalta sitten esimerkiksi esimies ja oma tiimi, se johtaminen ja minkälainen se ilmapiiri on siellä töissä.
Hanna:
Mites sitten selkäoireisiin, vaikuttaako sun mielestä myös työn merkityksellisyyden kokeminen, että on tavallaan halu äkkiä päästä takasin tai että pystyy palaamaan sinne töihin takas näillä tekijöillä?
Helka:
Ihan varmasti. Se tiedetään, että koet työn merkityksellisenä. Mä en muista suoraan, että oisin nähnyt vaikka jotain tutkimusta, mut ihan varmasti on ja näkee sellaisia ihmisiä, joita saa välillä toppuutella. He ovat aika pää kainalossa ja menossa töihin. On ollut case, jossa on kipsi molemmissa käsissä ja pitäs hankkia erityisnäppäimistö, että pystyy kirjoittaa. Siinä kohta pitää miettiä, että kyllä se voi olla myös vähän liikaa käytössä se merkityksellisyys. No, ehkä silloin puhutaan jostain muusta aiheesta sitten, mutta ilman muuta se vaikuttaa. Ja just tämä tiedetään kyllä, että työtyytymättömyys on se yks semmoinen riskitekijä sille, että kipu pitkittyy.
Kirsi:
Miten työkykyä sitten, jos vielä mennään siihen, miten sitä voi edistää? Tuossa tulikin, että laitteillakin voi edistää ja ergonomialla. Mutta onko sulla jotain muuta mitä tulee mieleen?
Helka:
Jos ajatellaan, että puhuttaisiin nyt vaikka siitä selkäkipuisesta, niin se mistä on tosi paljon näyttöä, niin on työn muokkaaminen. Se tarkoittaa sitä, että mietitään niitä. Usein se on myös työaikaan liittyvää, että ollaan osa sairauslomalla tai lyhennetään työpäivää. Ja sitten erilaisia apuvälineitä sinne vaikka nostotyöhön tai johonkin muuhun niin saksinostinta ja miettii sitä. Tossa semmoinen helppo asia, mikä jää monelta, niin se ideologia, et tauko pidettäisiin ennen kuin tarvitaan taukoa. Meillä on niin vahvana semmoinen tavoitteellisuus ja fokus siihen työhön, että sitten välillä unohtuu itsensä kuuntelu.
Jos ihminen tulee mun vastaanotolle ja sanoo, että selkä on kipeä istuessa, niin sit mä aika tyypillisesti kysyn, että minkämoisen ajan sä pystyt istuu, sitten ne vastaa 30-45 minuuttia. Okei, nyt pidä puolen tunnin välein ihan lyhyt tauko tai vaihda asentoa. Mut se on niin yksinkertainen neuvo, että se jotenkin meinaa unohtua ja unohtuu siinä, kun siihen työhön keskittyy.
Kirsi:
Onks sit jotain apuvälineet siihen, joku kello tai joku joka auttaisi ihmistä, että se nousisi ylös?
Helka:
Onhan niitä sellaisia ja sit on myös näitä taukojumppaohjeita. Mutta sit se on vähän minusta ristiriidassa, jos puhutaan taas sit työn merkityksellisyydestä ja positiivisesta työn imusta. Semmoiset ulkoiset herätteet, niin osalla ne toimii, mut en ehkä ihan kaikille kuitenkaan suosittele. Se on tosi tervettä, että oppisi vähän kuuntelee itteensä sieltä ikään kuin sisältäpäin, että mikä on mun hyvinvoinnin tila nyt ja vähän vähemmän puskemista.
Kirsi:
Useinhan se on, että kun jättää kuuntelematta, niin kehonkaan, ne viestit enää tule siihen, et nouse ylös tai käy jaloittelee tai käy hakee lasi vettä.
Helka:
Tyypillisesti just näin, jos oot stressaantunut niin se, että me ei kuulla kehon viestejä, ja sit toinen, jos on vaikka just selkäkipuja, on vähän stressikuormaa myös, niin se on myös se kohta, missä aika usein tarvii priorisointiin apuun esimiestä. Itsekin tietää, että stressitilanteessa ei ikään kuin oma päättely ole kaikista kirkkain. Ne on myös paljon semmoisia kohtia, missä mä vähän juttelen siitä asiakkaan kanssa ja sitten kysäisen, että mitä sä tuumaat, että saatko sä tämän juteltua esimiehen kanssa vai olisiko hyvä että vähän pyörittelisit ja sparraisit sitä ensin psykologin kanssa.
Kirsi:
Miten yleensä muuten työntekijät, niin onko niin, että puhuuko ne avoimesti sit esimiehen kanssa niistä jutuista vai huomaatko sen, että työpaikoilla ei oo sellainen välitön ilmapiiri?
Helka:
Ehkä mennään tosi paljon siihen työkulttuuriin ja työpaikan ilmapiiriin ja totta kai aina välillä esimiesten väliseenkin, että kyllä moni arastelee sitä. Sitten on myös työpaikkoja, että se on pyritty tekee helpoksi, että on sellaisia säännöllisiä keskusteluita. Silloin kun on hyvät välit esimieheen, että kysytään aika usein sitä, että mimmoinen fiilis on nyt ja mitä haasteita on ollut edellisen kuukauden aikana ja mitä onnistumisia, niin silloin on tosi paljon helpompi tuoda esiin myös niitä haastehommia.
Hanna:
Minkä verran sä tai ohjeistatko sä esimerkiksi työnantajia? Jos on tämmöinen tilanne, että siellä tulee jollain yksilöllä vaikka selkäkipua ja pitäisi päästä eteenpäin.
Helka:
Se tilanne on ehkä sellainen, että kun me tavataan moniammatillisella tiimillä sitä yritystä, niin me ollaan joitakin pelisääntöjä jo sovittukin. Ja yrityksillä on usein tällaisia, että kuinka pitkässä sairaslomassa esimerkiksi me ollaan yhteydessä ihmisiin ja seurataan. Mut että jos sit tulis tämmöinen, että huomataan vähän tulehtunut tilanne, niin silloin aika usein pidetään työterveysneuvottelu. Eli siinä voi toki olla työfysioterapeutti, mut aika usein niissä on lääkäri mukana. Lääkäri vastaa sit kuitenkin siitä koko työkyvystä, että me ollaan siinä fyysisen työkyvyn osa-alueella, ja silloin keskustellaan niistä edellytyksistä palata töihin, työn muokkaamisesta niin, että se terveys vaarantuu ja joskus se voi olla vähän tiukkaakin keskustelua jossain pitkittyneissä, niin kuin molemmin puolin, tarkoitan, että tietysti työnantajilla oma näkemys asiasta.
Kirsi:
Onko näitä paljon, tällaisia osatyökykyisiä?
Helka:
On tosi paljon. Se on ehkä sellainen just se ero, että kun minä ajattelen, mäkin nään niitä omalla vastaanotollani paljon ja pidetään työterveysneuvotteluita, niin meille se on tavallista kauraa. Mä ymmärrän sen, että jos on vähän vaikka pienempi työpaikka, niin se voi olla ensimmäinen semmoinen työkykykeissi jollekin esimiehelle, ja ne on aika haastavia tilanteita. Se on onneksi tässä, missä me työterveydessä voidaan olla apuna, että meille se on tavallista arkipäivää.
Kirsi:
Mitäs sit jos on henkilö osatyökykyinen ja sitten se palaa normaalisti työhön?
Miten tällaista voidaan auttaa? Mitä itse ihminen voi tehdä, tää työntekijä? Miten työnantaja voi auttaa työhön paluuta, on se sitten ollut osatyökykyinen tai ollut kokonaan sairauslomalla?
Helka:
Siinä on kuitenkin paljon tehtävissä, että työtä voi keventää aika usein, rajata vaikka jotain tehtäviä pois. Jos me ajatellaan nyt vaikka jotain myymälätyötä, niin siellä saattaa olla, että jotain kuorman purkua ei tehdä jonakin aikana. Tai voi olla niinkin spesifiä rajoituksia, että ei hyllytetä yli hartiatason, jos on olkapääkipu tai jotakin muuta. Eli siinä on sitä työtehtävien rajaamista, ja tietenkin sitten työntekijällä on oma vastuu omasta kuntoutumisesta.
Toisaalta sitten, että ei ylikuormita itseänsä töissä, kuormittaa sopivasti.
Se tiedetään, että lepo on harvoin se paras lääke ja sen takia pitkillä sairauslomilla ei ehkä kannata olla, vaan tekee sillä niin sanotusti jäljellä olevalla työkyvyllä töitä ja sit toisaalta sopivasti palautuu, lepää, liikkuu, tekee niitä asioita mistä elämässään nauttii, niin sehän on sitten sen ihmisen omalla vastuulla.
Kirsi:
Onko muuttunut se käsitys siitä, että lepo ei ole parasta?
Helka:
Se on vahvasti muuttunut ja mun mielestä se on käypä hoito -suosituksissa jo jopa semmoinen vältä näitä ja lepo on yks niistä. Mutta kyl se edelleen jonkun verran elää ihmisten mielessä. Tyypillistä on myös tämmöiset jänteiden rasitustilat vaikka tenniskyynärpäät, että siinä on ajatus, että lepo vielä auttais, ja kyllä mäkin näen ihmisiä, jotka on puol vuotta levänny, eikä ole mennyt eteenpäin, ja sit menee, kuukaudessa lähtee menee, kun tekee sopivaa treeniä, niin huomattavasti paremmaksi.
Kirsi:
Pettyykö ihmiset siihen, että ne ei saa sairauslomaa? Pystyttekö te selittää sitä, että ne jotka asennoituu, että nyt mä meen hakee sitä sairauslomaa?
Helka:
Niitä varmaan enemmän menee, mä luulen, lääkärille. Sitten suoravastaanottoajat, fysioterapeutit, työfysioterapeutit, niin mehän saadaan määrätä sairaslomaa, mun yrityksissä 3 tai 5 päivää. Monestihan se riittääkin siihen, että jos on vaikka tosi paha selkäkipu ja teet fyysisesti kuormittavaa työtä, niin ei ehkä kannata tosissaan mennä ja ei oo mitään järkee. Mutta en mä oikein muistaa olisko ollut sellaisia, jotka ois nyt pettyny. Ehkä voi olla, mä mietin kun meilläkin on ensikäynti ohjattu, niin jos sit ohjataan sellaiselle, joka ei voi kirjottaa sitä saikkuu. Mutta meillä on sit silleen fiksu systeemi, että me pystytään sit kysyy meijän digilääkäreiltä linjojen päässä ja sit kirjoittaa sairauslomaa just sen vaikka viis päivää. Ja sitten jos näyttää siltä, että on ehkä todennäköistä, että jatkuu vielä, niin sit varataan taas nimetylle työterveyslääkärille. Meillä ainakin täällä, kun oon itse isossa talossa töissä, niin tehty sellaisiin back up -mekanismeja helpottamasta arkea.
Hanna:
Tästä selkäkivusta, siinä alussa taisit mainita moniammatillisuudesta. Onko se selkäkivun hoidossa tyypillistä työterveyden näkökulmasta, että siellä kun selkäoireinen tapaa sitä työfysioterapeuttia, tapaa ehkä työpsykologia, tapaa ehkä jotain muuta. Onko se tyypillistä, että käydään ehkä monella ammattilaisella yhtä aikaa?
Helka:
On. Ja se on semmoista, jos ajatellaan, että on pitkittyvä vaikka selkäkipu, johon voi liittyy alakuloisuutta ja varsinkin monikipuisuutta, alakuloisuutta, niin silloin tiedetään, että sitä on viisas hoitaa juuri noin, tehdään moniulotteista siitä, että se on kyllä just tiimissä. Mutta toisaalta meijän rooliin kuuluu myös kuntoutustarpeen arviointi, että paljon minä ohjaan itse sitten Kelan kuntoutuksiin ihmisiä. Sitten moni tarvitsee sellaisen, että jos on arjessa sinnitellyt ja vaikka sais hyviä ohjeita, niin sille ei ole tilaa omassa elämässä. Sitten nämä kuntoutukset on tosi hyviä, että jos sulla on viikko aikaa ja saat siellä sellaisessa huomassa, missä on ammattilaiset ja sitten siellä on se vertaistuki, siellä on aikaa oivalluksille. Kyllä minä tosi lämpimästi suosittelen niitä Kelan kuntoutuksiin myös.
Hanna:
Kyllä siinä saa ihan oikeesti sitä aikaa itelle ja just pohtii asioita, koska eihän arjessa välttämättä näitä asioita kerkeä käymään.
Helka:
Kovalevy niin täynnä, että sinne ei mahdu.
Hanna:
Onko nämä sitten kuinka pitkiä, että jos on vaikka jotain tämmöistä moniammatillisuuden piirissä, siinä käy monella ammattilaisella, niin pystyykö työterveys kovin pitkiä aikoja ja tämmöistä hoitoa antaa?
Helka:
Kyllä me työkyvyn seurantaa tehdään pitkään, mut että toki se meijän tietojen anto neuvontaohjaus on ajateltua, että ne ei ois kauheen pitkiä prosesseja. Sitten meillä on myös jotain digivalmennuksia mitä me voidaan hyödyntää. Sit mulla on käytettävissä esimerkiksi mun yrityksistä myös terveysvalmennuksia, jotka on 6 kuukautta. Me saadaan käynnistettyä ne tosi nopeasti ja niistä tulee paljon hyvää palautetta, kun se Kelan kuntoutus on vähän hitaampi prosessi. Siinä täytyy olla B-lausuntoa lääkäriltä yms. Niin kyllä mulla sellasia keissei on nyt sanotaan vaikka, jolla on selkä leikattu, että mä seuraan kaks vuotta niitä selkäleikkauksen jälkeen. Osalle välillä soittelen ja välillä tapaan.
Mä muistan jonkun semmoisen kohdan, kun mä olin sitä mieltä, että ehkä tää tyyppi nyt jopa pärjää ihan hyvin. Sitten lääkäri sanoi, että seuraavaa vielä hetken aikaa, niin kyl sieltä tuli sit niitä semmoisia vähän retkahduksiin tai jotain siinä elämässä, että meinaa jäädä ne omaa hoivaa, hyvinvointia huoltavat toimet veke, niin sitte kun siel on se seuranta kuukauden päästä ja kysyy, että: ”Kuis menee ja että sulla on tommonen että olet jättänyt tämän vesijuoksun pois?”
Kirsi:
Semmoista kannustava ja motivoivaa se.
Hanna:
Se on varmaan tekijällekin jotenkin voisiko sanoa, että siellä on kiva, että on se mahdollisuus siihen työfysioterapeutin kontaktiin vielä, tai sieltä ainakin otetaan yhteyttä, että ei olla yksin asian kanssa sitten?
Helka:
Joo, kyllä semmoisia peilejä tarvii. Harvoin nyt noissa tilanteissa varmaan on tarjoa mitään uutta tietoa, mutta se on just sitä peilausta. Ja sit kun tuntee sen ihmisen, niin voi ajatella, että okei, tällä on taipumus vähän lopsahtaa ja jollain toisella on taipumus vähä ylipuskee, että tuo niitä sinne ikään kuin keskitielle.
Kirsi:
Onko se niin, että yleensä työntekijät ottaa aika positiivisesti teidän soitot vastaan?
Helka:
Ottaa, toki seurannoista me sitten sovitaan aina ite, että soitanko ja mikäs ois hyvä väli, miltäs tuntuu, mikä nyt on seuraava askel ja missä kohtaa seurataan. Mutta kyl sit toisaalta on näitäkin mitä me tehdään, esimerkiksi jossakin yrityksessä on sovittu, että mä soittelen sellaisille, joilla on viis päivää sairauslomaa ja ne tulee niin kuin flänkisti niille ihmisille, niin kyl siellä on sellaisia, että voi vitsi, olipa kiva kun soitit, mä kävin silloin sillä yleislääkärillä ja sain ne ohjeet, mutta että kyl vielä tää mun olkapää tai selkä on vähän kipeä, että tuun tosi mielelläni. Mut on myös sellaisia, jotka sanoo, että ei tarvis soittaa, okei sulla on varmaan ihan hyvät ohjeet ja sä pärjäät.
Kirsi:
Ollaan nyt otettu nämä kaksi, että on nämä joilla on fyysinen työ eli jotain nostamista, ja toiset ne, jotka työskentelee päätteen äärellä. Jos siihen työhön kuuluu edes nyt nostamista, niin mitä kannattaisi huomioida? Mitkä on ne yleisimmät ohjeet tai muuta?
Helka:
Ehkä mä haluaisin purkaa sen vanhan myytin, että tarvii nostaa selkä suorana ja aktivoida syvät vatsalihakset. Se on myytti, joka ei perustu tutkimusnäyttöön ja sitä on tutkittu ihan mielettömän paljon ja siitä puhutaan enemmän nykyään.
Mun joku asiakas sanoikin, kun me oltiin käyty sitä keskustelua, että minkälainen ois hyvä nosto. Niin ensinnäkin, että käsin nostamista tulisi tietenkin aina arvioida vähän kriittisesti, että kuinka paljon sitä tehdään. Sitten taakka pitäis olla lähellä vartaloa. Meidän kehokin on biomekaniikkaa, että jos on pitkä vipuvarsi, niin se on isompi se kuorma sinne selkään myös, eli tosi lähellä. Totta kai kannattaa käyttää reisilihaksia, mut ehkä ennen kaikkea mietti sitä, että ei lähtis kantamaan tavaroita pitkää matkaa vaan käyttää siirtovaunua ja kärryjä tai mitä tahansa onkaan siellä työnantaja tarjonnut. Ehkä minä näen enemmän sellaista, että ihmiset ajattelee, että mä vaan ”nopeesti” teen tämän. Sitä nähdään myös ”nopeesti” näyttöpäätteellä työntekijöitä, jotka istuu sillä tuolin reunalla kahdeksan tuntia, tekee vaan ”nopeesti” tämän. Ehkä sit vähän miettii, että miten kehoani käytän.
Kirsi:
Ja sit tosiaankin sanoit, ketkä päätetyössä ollaan, että tauot. Mitä muuta siinä on?
Helka:
Vähän sellainen samanlainen ideologia, että joskus on ollu se ajatus ehkä 90-luvulla, että ollaan tosi silleen, että on suorakulma polvissa, suorakulma kyynärpäissä. Se on edelleen periaatteessa ihan ok, hyvä ohje, et ollaan semmoisissa tuetussa hyvässä perusasennossa, mutta ei siinä tarvitse olla koko päivää, eikä missään nimessä saa olla. Aikaisemmin oli semmoinen lause, että paras asento on seuraava asento. Nyt se ehkä pitäs olla, että paras asento on askel. Tämmöinen tutkimus oli Työterveyslaitoksella, että tekeekö taukoliikkeitä vai vaihtaako seisomasta istumaan vai kävelee, niin se kävely oli ehdottomasti paras. Eli pieni toimistokävely, käy hakee vähän vettä tai jotain muuta. Jos kotona on, niin pistää kahvinkeittimen päälle tai pyykit välillä koneeseen.
Kirsi:
Eli tarkoittaako se sitä, että se vaikuttaa verenkiertoon?
Helka:
Kyllä, verenkiertoon. Sitten se vaikuttaa tietenkin aivoihin ja se on se millä mä ainakin itse myyn sitä liikuntaa. Tiedetään, että vaikka kymmenen kyykkyy vaikuttaa kognitioon eli meijän päättelykykyyn ja muuhun, että on ikään kuin skarpimpi se pääkoppa, kun kroppaa on vähän käytetty.
Kirsi:
Puhuttiin nyt mitä työpaikalla, mutta sitten työkin niin sehän vaikuttaa, mitä sä teet sitten siellä kotona ja vapaa-ajalla. Miten itse vois pitää itsensä kunnossa, jotta on työkykyinen? Minkälaisia ohjeita te heille annatte?
Helka:
Yks mitä mä mietin on sellainen, että meillä on jotenkin vähän sellaista ilmassa, että ihmiset antaa kaiken energiansa työhön. Kyllähän se olisi normaalia, kun työ loppuu, niin sulla olisi energiaa myös siihen vapaa-aikaan. Ja se on semmoinen, että jos se pitkittyy, että ikään kuin antaa kaikkensa siihen työhön ja on loppuun imetty rätti työpäivän jälkeen, niin ei siinä ole resurssia oikeastaan pitää itsestään huolta.
Se, että arviois sitä, että mikä on riittävä siellä töissä ja tämä jää tosi monesti ihmisen itse arvioitavaksi, mikä on se riittävä töissä. Ja sitten kun me halutaan tehdä asiat hyvin, niin sitten me tehdään välillä vähän liian hyvin. En tarkoita tietenkään sitä, että pitäis tehdä huonoa laatua, mutta semmoinen, että ei yliarvioisi omia resursseja, olisi aikaa ja energiaa sitten vaikka tehdä sitä liikkumista luonnossa tai ihan mikä tahansa itseään sitten lataa. Mutta ehkä en käyttäisi sitä sohvaa akkulaturina liiaksi vaan, että lähtisi liikkumaan ja tekis merkityksellisiä asioita. Usein se on myös, että tapais muita ihmisiä ja kävisi kitaratunneilla tai mitä nyt sitten onkin itselleen tärkeetä.
Hanna:
Mites sitten työterveys, voiko sinne mennä sitten? Voisiko työfysioterapeutin vastaanotolle tulla tavallaan ennaltaehkäisevässä mielessä?
Helka:
Voi tulla. Jonkun verran tulee sellaisia, jotka on nyt just kiinnostunut siitä ergonomiasta ja haluaa parantaa sitä. On vaikka heitä, jotka on vaihtanut työnantajaa ja aikaisemmin ollut vaikka käsi- tai selkäoireita. Ja huomannut, että joku ei toimi nyt siinä nykyisessä ja haluaisi parantaa. Voi tulla ennaltaehkäisevästi, ja sitten toinen on, että me tehdään aika paljon kuitenkin niitä liikunta tavaksi -valmennuksia myös. Eli ne on semmoisia tyypillisiä, että saattaa vaikka työhöntulotarkastuksesta terveydenhoitaja bongata, että okei, nyt on aika vähän liikkuva ihminen ja tulossa fyysisesti kuormittavaan työhön, niin nyt vois olla hyvä sauma toisaalta kattoo vähän niitä työliikkeittä, työtapoja, miten tehdään sitä hommaa ja sitten kattoo, että on sopivasti kehoa huoltava liike siinä mukana arjessa.
Kirsi:
Miten on, kun sulla on noinkin pitkä ura, niin onko enemmän ne ihmiset, jotka tulee sinne työterveyteen, jotka ei liiku muutenkaan, ne on passiivisia tai vähän liikkuvia vai? Onko myöskin heitä sitten, jotka liikkuu tosi paljon?
Helka:
On molempia ja myös niitä, jotka täyttää täydellisesti terveysliikuntasuosituksen.
Vaikka se liikunta on hyvä lääke, niin ei sekään sitten kaikelta tietenkään suojaa. En ehkä sanoisi, että kumpikaan äärilaita näkyy, että kyllä sitten näkyy myös trendit meijän vastaanotolla. Kun on tullut näitä kovaa harjoittelevia, joille tulee sitten rasitusoireeistoo ja yöunet menee. Semmoisia on jo jonkun verran ja sitten tulee niitä jännekipuja. Ja vaikka siis ite rakastan joogaa, silloin kun yinjooga, joka tuli muotiin, että tehtiin ylipitkiin venytyksiä, just tällaisiin puuttumisoireita, hermoston ylivenyttymisoireita, että kyllä ne trendit näkyy siellä meidän vastaanotolla.
Hanna:
Käyttekö te läpi sitten noita trendejäkin, kun mainitsit sen joogan. Esimerkiksi jos joku ihminen tulee, niin käyttekö te sitä läpi tarkemmin, että nämä tällaiset vähän pitkäkestoisemmat venytykset, niin nämä voi olla vähän tällaisia, mitkä saattaa nostaa nyt oireita vai? Ja puhutteko te näistä trendeistä asiakkaille?
Helka:
Tietenkin me kysellään liikuntatottumuksista, niin ne usein tulee siinä. Tai jos kysyy, että mikä sulla aiheuttaa oireita, niin ne nousee sieltä. Ja kyllä minä sitten neuvon, että sehän on tosi simppeli ohje, jos sinä olet vaikka jo aikasi pitkässä venytyksessä ja sulla alkaa tikuttaa sormenpäät, niin pistä vähän kyynärpäät koukkuun tai tuu vähän takasin päin siitä. Ne on aika sitten simppeleitä ja helppoja, kun sen tavallaan ymmärtää sen biomekaniikan siinä takana.
Hanna:
Niin, ei tarvii luopuu siitä omasta kivasta lajistaan, jonka on löytänyt.
Kirsi:
Mitä sinulle tulee vielä mieleen tästä meidän aiheesta, mitä sä voisit tähän loppuun vielä sanoa?
Helka:
Ehkä mä haluaisin sanoa sen, että muistetaan että ne tuki- ja liikuntaelinongelmat ja -sairaudet on itse asiassa se yleisin käyntisyy avoterveydenhuollossa. Tule ry käyttää semmoista lukua kuin kuusi miljoonaa käyntiä. Se on kyllä jäätävä luku, jos ajattelee tätä Suomen väestöä. Meidän Mehiläisen datassa näkyy näkynyt keväältä, että tule oli siellä ykköskäyntisyy, se oli 21% ja selkäkipu oli 36 %. Se mitä mä haluisin sanoa, että ihmiset tulis oikeelle asiantuntijalle oikeeseen aikaan, että esimerkiksi selkäkivuissakin ei kannata oottaa ihan sitä vaihetta, että on pää kainalossa, vaan tulee sellaisen pienen toiminnanhaitan ja kivun kanssa mieluummin sit suoraan työfysioterapeutille, ja katotaan ne pätevät hyvät omahoito-ohjeet siihen, ja miten sit jatketaan siitä eteenpäin.
Kirsi;
Joo, toi on tosi tärkee tieto ja tosiaan kannattaa ajoissa, että se ois se, ettei odota sinne, että on tarpeeksi kipeä, että voi mennä.
Helka:
Se tule-terveys on sekä toimintakykyä, työkykyä ja sitä kautta myös hyvinvointia. Pidetään omasta itsestämme huolta.
Kirsi:
Kiitos paljon Helka, että pääsit mukaan tänne keskustelemaan meidän kanssa, ja kiitos myös sinulle, että kuuntelit tämän jakson. Muistathan, että monipuolista tietoa selkä- ja niskakivusta sekä niiden itsehoidosta löydät selkäkanava.fi-verkkosivuiltamme. Sieltä löydät meidän yhteystiedotkin, eli laita meille palautetta tulemaan ja myös ideoita seuraavien jaksojen aiheeksi. Ensi kertaan, moikka!
