Vahva selkä -podcast, jakso 21, tekstivastine

Jakso 21: Miksi nuoren niska on kipeä?

Hanna:
Moikka ja tervetuloa kuuntelemaan Vahva selkä -podcastia, tänään jutellaan nuorten niskakivusta. Mun nimi on Hanna Kääriäinen ja tässä mun vieressä on meijän toinen housti Kirsi Töyrylä-Aapio.

Kirsi:
Moikka!

Hanna:
Tänään meidän vieraana on terveystieteen tohtori ja fysioterapeutti Katariina Pirnes. Tervetuloa Katariina!

Katariina:
Kiitoksia ja hyvää huomenta!

Hanna:
Tätä jaksoa nauhoitetaan nyt tässä 2024 vuoden toukokuussa ja sinä oot tasan vuos sitten väitellyt. Kerrotko vähän itsestäsi ja taustoista ja miten oot alalle alun perin hakeutunut?

Katariina:
Joo tosiaan, se väitös oli sillon vuosi sitten ja sehän oli tavoite jo sieltä ammattiopinnoista asti. Tavallaan kun kuulin, että on mahdollista Suomessa viedä fysioterapiaopinnot sinne jatko-opintoihin asti, niin jotenkin se siellä takaraivossa aina kolkutteli, et millaistahan se olis, ja nyt on se tie sitten kuljettu ja katottu, että on ollu vaiherikkaat hauskat vuodet ja opittu paljon asioita.

Alalle varmaan alun alkaen tuli lähdettyä sen tähden, että minustahan piti tulla ensin tanssija ja olinkin siinä alalla jonkin aikaa, kouluttauduin, mutta jotenkin sitten se itsestä huolehtiminen varmaan… oli aika lailla kipuja tietyssä vaiheessa sitten. Fysioterapia-ala tuli mieleen ja hain kouluun, ja toisella kertaa sitten pääsin ja siitä se kaikki sitten alkoi silloin 90-luvun lopulla.

Hanna:
Ja sit lähit jossain vaiheessa tekemään vielä enemmän opintoja.

Katariina:
Tästä on varmaan kiittäminen mun omaa opettajaani silloisissa ammattiopinnoissani, joka kertoi tästä mahdollisuudesta lukea maisteriksi fysioterapian tieteenalalta ja sit edelleen tohtoriksi. Se houkutteli niin paljon, että eihän sitä sivua voinu olla sitten kääntämättä. Kun eteen tuli mahdollisuus siihen, niin totta kai halusin lähteä opiskelemaan lisää.

Hanna:
Kerrotko vielä sun väitöstyön aiheen?

Katariina:
Väitös kosketteli kouluikäisten lasten niska-hartiakipujen yhteyksiä fyysiseen aktiivisuuteen, paikallaanoloon ja kunto-ominaisuuksiin.

Hanna:
Ja tänään jutellaan nuorten niskakivusta nyt vähän enemmänkin. Minkäikäisistä lapsista ja nuorista puhutaan nyt tässä jaksossa?

Katariina:
No nyt tässä me voitas käsitellä kouluikäisiä, koulunsa aloittavia ja siitä vanhempia kasvuikäisiä, kouluikäisiä lapsia ja nuoria. Tämän päivän aihe voisi käsitellä nyt heitä. Heitä olen enemmän tässä mun työssäkin sitten tutkinut ja heitä mä hoidan myös enemmän mun omalla vastaanotolla.

Hanna:
Ja miten, kun nyt puhutaan näistä nuorten niskakivuista, niin kuinka yleisiä nää on?

Katariina:
Meidän lasten ja nuorten niska-hartiakivut on valitettavan yleisiä. Niistä on tullu vähän niinku, no aina sanotaan työikäisten vaiva, mutta tässä nyt ei ole kysymys siitä, mutta tota yhtä yleinen, oikeestaan suorastaan huolestuttavan yleisiä. Ne on tänä päivänä, voi sanoa, että ne on yleisin tuki- ja liikuntaelinvaiva meiän nuorella väestöllä. Ja myös samalla sitkein, säilyväinen, joka voi jatkua sinne myöhempäänkin elämään, että 15-vuotiaista 40 prosenttia suurin piirtein tutkimuksesta riippuen kokee viikoittaisia niska-hartiakipuja. Minusta se on kyllä aika reilusti.

Hanna:
Se on iso määrä. Ja osaatko siihen sanoa, että onko se enemmän niinku kroonista kipua, pitkäkestoisempaa vai onko se enemmän aaltoilevaa, esimerkiks sun asiakkailla?

Katariina:
On sellasia ne lasten kivut muutoinkin, mutta erityisesti niska-hartiavaivat, että nehän vaihtelee ja luultavasti johtuu siitä, että lapsihan heti muuttaa käyttäytymistään, kun kokee epämukavuutta, ja näin ollen kivut menee ja tulee. Sitä ei ehkä aikuiset tee niin paljon, et ne vaan jurnuttaa siinä asennossaan, vaikka kipua tuntuisi. Mut lapsihan osaa eläytyä siihen omaan tuntemuksensa ja tekee sitten sen mukaan. Ehkä siis kasvuikäisistä ei voida vielä sanoo, et on sellasta niin kuin juurtunutta pitkäkestoista asiakasta siellä hirveesti. Viitisen prosenttia kokee alituista kipua, mutta onneks vaan viisi prosenttia. Mut kuitenkin semmonen pieni alaryhmä sieltä löytynee. Tutkimusten perusteella.

Kirsi:
Osaaks lapset tai nuoret kuvata sitä kipua? Vai muuttaa ne vaan omaa käyttäytymistään?

Katariina:
Kyllä ne osaa hyvin kuvata sitä, ja sitä meijän tulisikin kuunnella, et mitä ne siitä kertoo, että kyllä heillä on sanat siihen.

Hanna:
Onko jotain tiettyjä ilmaisuja? Ootko huomannut, jos vertaa vähän nuoria ja aikuisia keskenään, että kuvaako nuoret jotenkin eri tavalla kipua kun aikuiset?

Katariina:
Joo totta kai, ja monesti siihen ei liity samanlaiset asiat kuin aikuisten kipuun. Aikuisilla on voinut olla parikymmentä vuotta istumatyö ja sitten ne sanoo, että jumittaa. Mutta yleensä lapset nuoret ei käytä tällasta ilmaisua, koska heillä ei oo vielä semmosta elämänhistoriaa, työskentelyhistoriaa siinä takana, että he kuvailee semmosta epämukavuutta ja niin kuin aika laaja-alaisesti ne ilmaisee. Voi olla hyvin erilaisia oireita: päänsärky, yleinen epämukavuuden tunne, vähän liikerajoituksen tunnetta tai olotilaa tai ei jaksa kannatella päätä, tai sitten sattuu olkapäihin, hartioihin. Tällaisiä. Aika moninaisesti ne osaa kuvastella niitä.

Hanna:
Mitä siellä nuorten niskakivun taustalla sitten voi olla?

Katariina:
No, jos nyt puhutaan ihan ihan semmosesta epäspesifistä kivusta, ei traumaattisesta, ei olla vielä kuvannettu, mitä ei ole tutkittu sen enempää, niin erilaisia niska-hartiakipuihin yhteydessä olevia tekijöitä on löydetty tutkimuksissa, esimerkiks naissukupuoli on semmonen, joka näyttäis olevan enemmän siellä niska-hartiavaivojen taustalla ja samaan aikaan sit myös monia muita tuki- ja liikuntaelinkipuja usein on tällä lapsella tai nuorella, päänsärkyä aika yleisesti. Väsymys on semmoinen yksi tekijä, joka on havaittu, että ainakin samaan aikaan esiintyy, kun niska-hartiavaivoja, masennusoireita, erilaisia psykososiaalisia oireita yleisesti, ja ruutuaika, kyllä vaan, sekä poikittain että pitkittäin. Oman tutkimuksen mukaan passiivinen ruutuaika on semmonen taustatekijä kyllä näissä vaivoissa. Ja sitte esimerkiksi sellaiset asiat, kuten muiden perheenjäsenten kokema kipu perheen sosioekonominen asema, aika vahvasti myös perinnöllistä näyttäsi olevan lasten niska-hartiavaivat.

Kirsi:
Miks tytöt kokee enemmän näitä niska-hartiavaivoja?

Katariina:
Tätä kysytään tosi usein.

Kirsi:
Varmaan se on vakiokysymys.

Katariina:
Ja sehän on jänskä juttu, mutta sit jos lähtee miettii sitä, että kipuhan on aina subjektiivinen asia, et ei puhuta nosiseptiosta, vaan puhutaan kivusta, joka voi olla mitä vaan. Ja sit tytöltä kysytään sitä kipua ja pojalta, niin siinähän jo varmaan nähdään niinku erilaisia merkityksiä sitten heillä siihen kipuun. Hyvä kysymys aina, mutta selvästi eri asia sitten tyttöjen kipu ja poikien kokema kipu.

Kirsi:
Toisaalta voisko olla niin, että pojat ja tytöt kokee kuitenkin tai että heillä olis yhtä paljon, mut tytöt on verbaalisempia ja kertoo siitä nopeammin?

Katariina:
Kyllä joo, voi olla silläkin tavalla, mutta tätä vois ihan lähteä selvittämään lisää. Onhan se mielenkiintoista, jos nyt on vaikka niin, että löytyisi erilaisia ratkaisuja sitten kuntouttaa heidän kipuaan. Ois tärkee tieto kyllä. Ja sitten tietysti riittävä liikkumisen saanti, omassa tutkimuksessa reippaasti liikkuvilla pojilla oli vähemmän kipua kuin vähemmän liikkuvilla, että siitä tulisi huolehtia, siitä riittävästä liikkumisesta, sitä aina ite korostaan.

Hanna:
Kyllä, ja siellä vähän on suosituksissa jo todennettavissa, että saa olla aika pitkiäkin aikoja ne liikkumisajat per päivä vielä nuorilla, aikuisilla on ehkä lyhkäsemmät ne suositusajat, mut nuorilla taitaa olla se 60 minuuttia.

Katariina:
Tää ikäryhmä, mistä me nyt puhutaan, niin kyllä, 60 minuuttia reipasta, vauhdikasta, vähän hikeä nostattavaa poskia, punastuttavaa liikkumista, se on hyvä. Se riittää siihen, että terveys pysyy yllä ikään kuin. Se on niin kuin se minimi.

Hanna:
Kyllä, ja varmaan epäsuoria vaikutuksia on myös oppimiseen.

Katariina:
Kyllä, oppimiseen vaikuttaa riittävä liikkuminen ja moniin elintoimintoihin niin ikään.

Hanna:
Missä tilanteessa sitten niskakivun vuoksi olisi hyvä hakeutua terveydenhuollon pariin tai ehkä jopa opiskeluhuoltoon sun mielestä?

Katariina:
No ite tietysti tällä alalla sanon, että fysioterapeutin luo voi ja kannattaa hakeutua aika lailla heti. Fysioterapeutti osaa auttaa ja tutkia paitsi kudostasoisesti sitä ongelmaa, niin myös liikkeen kautta sitä ongelmaa niillä lapsilla ja nuorilla, joilla kipua on. Fysioterapeuteilla on nykyään työkaluja ymmärtää kipua aika laaja-alaisesti, monet on jopa kipukoulutuksia käyneet ihan varta vasten. Ja sit juuri tämä seikka, että koska vastaanottoaika yleensä on pitkä, pidempi kuin lääkärissä käynti, 45–60 minuuttia, niin siinä ajassa ehtii sit jo hyvin tulla tutuksi ja keskustella pitkät pätkät lapsen arjesta ja elämästä, ja kuinka kipu siihen sit vaikuttaa. Eli kyl mä sanoisin, että terveydenhuoltoon, myös kouluterveyteen, voi hakeutua heti, jos tuntee semmosta epämukavuutta, kivun tunnetta ja vaikuttaa siltä, että se alkaa ottamaa ajatuksissa enemmän aikaa se ongelma, niin heti vaan, koska sitä paremmat ratkaisumahdollisuudet siihen sitten on, mitä nopsempaan siihen saa apua.

Kirsi:
Mitä siellä fysioterapeutin vastaanotolla tapahtuu näitten nuorten kanssa? Miten niitä voi auttaa?

Katariina:
Usein tietysti iästä riippuen lapsi tai nuori tulee huoltajan tai holhoojan kanssa. Usein hän onkin paikalla siinä samassa huoneessa. Siinä sitten käydään semmosta keskustelua meijän kaikkien kesken, että ensin haastatellaan huolellisesti, keskustellaan tilanteesta ja mikä siihen on viettäny ja millä tavalla se vaikuttaa sitten lapsen ja toisaalta huoltajien tunnelmiin, mitä mieltä kukin osapuoli sitten on. Ja koitetaan vähän löytää sieltä sitä jutun juonta, minkälaiset asiat siinä on sitten yhteydessä siihen ja painaa mieltä. Sitten tutkitaan, voidaan ehtiä samalla kertaa jo tutkimaan ja katotaan vähän sekä aktiivista liikettä siellä niskan, rangan ja koko kehon alueella, hyvässä lykyssä, jos nähdään tarpeelliseksi. Sitten passiivisia liikkeitä tutkaillaan, kudosarkuuksia ja yleisesti kehon liikkuvuuksia, että sieltä voi löytyä vihiä muualtakin päin kehoa niska-hartia-alueen ongelmaan.

Kirsi:
Mites siellä vastaanotolla sitten, antaako vanhemmat tilaa lapselle tai nuorelle kertoa itse omia kokemuksiaan? Vai onko se, että me äidit ollaan niin kuin kertomassa toisen puolesta?

Katariina:
Toisaalta se on kiva kuulla ne molemmat puolet siinä, mutta kyllä mä otan sen ajan sille lapselle ja nuorelle siinä aina, et hän saa ilman muuta ite kertoa. Toivon, että kertoo ja osoitan kysymykseni hänelle ja katson silmiin, että hän ite haluais kertoa siitä. Mut joskus on sitten niin ujo kenties, että ei vaan saa sanottua siinä tilanteessa mitään. Ja onhan se hyvä siinä sit, että äiti vähän puolesta puhuu ja saa sit mahdollisesti korjata, jos joku menee pieleen, tämä lapsi itse.

Hanna:
Entä onko sitte sun vastaanotolla tullut tilanteita että ois vaikka hyvinkin erinäköiset käsitykset vanhemmalla ja nuorella tai lapsella?

Katariina:
Tai en tiedä erinäköiset käsitykset, mut erilaiset fiilikset siitä, et vanhempi voi olla hyvinkin huolestunut lapsen kivusta ja tavallaan ilmaiseekin sen siinä. Kun sitten taas se lapsi ei niinkään. Sehän on sitten semmonen jännä tilanne ratkaista, että rauhottaa tavallaan sitä vanhempaa siinä ja sitten lapselle tuottaa tietoa, miten pitää itsestään huolta. Loppujen lopuksi on aika hyvä mix sitten siinä tilanteessa, että aikuinenkin sitten oppii kivusta ja tilanteesta jotakin, niin hänkin voi siinä huokaista helpotuksesta, että ah, no tää tilanne on hallittavissa näillä keinoin.

Hanna:
Ja useinhan epäspesifi niskakipu on vaaraton. Niin tavallaan se lapsen reaktio jotenkin on hirveen hyvä ja luonnollinenkin. Vanhemmathan voi oppia myös lapsen tai nuoren reaktiosta siinä, että ei ole hätää.

Katariina:
Näinpä. Mut toisaalta sitten, jos taas se on sellanen arkea häiritsevä oire todella, niin se on hyvä sitten sen lapsen kans siinä kerrata. Katotaan usein kuvasta, että minkälaisia kudoksia ja luita siellä löytyy ja missä päin se ongelma saattaa siellä sit olla ja minkälainen asia sitten kun mä teen vaikka jonkun jumppaliikkeen, niin kuinka se vaikuttaa sitten sinne ja tuottaa hyvää oloa. Tällä tavalla me vähän edukatiivisesti käydään läpi myös sit sitä ongelmaa, että että menis sitten se terapia sinne arkeen ja tulis hoidettua itseensä optimaalisella tavalla.

Hanna:
Hahmottaaks lapset ja nuoret sitä, jos on just joku malli, mistä katotaan että mitä siellä niskan ja selän alueella on? Hahmottaaks ne helposti sit sen kun sä kerrot, että jos nyt tehään tiettyä liikettä mitä siellä tapahtuu?

Katariina:
Mun mielestä ehdottomasti paremmin. Tää puheen pälpätyshän saattaa monelta mennä ihan ohi ja on ihan hepreaa ja ei jaksa kuunnella ja ehkä siinä semmosia vaikeita sanoja tulla popsahtelee. Toki koittaa niin kuin kansantajuistaa kaiken mitä sanoo, mutta kuva auttaa kyllä aina ja jotenkin sen näkee siinä katseesta, että noinko, just joo, no nyt mä koitan tehä sit oikein hyvin.

Hanna:
Niin, sellainen toiminnallinen osuus.

Katariina:
Kyllä vaan, se on mukavaa aina, kun huomaa, että menee sitä kautta oppi läpi.

Hanna:
No, puhuin tai kysyin siitä epäspesifistä niskakivusta. Mitkä sitten on semmosia tilanteita, milloin pitäis hakeutua niskakivun kans lääkäriin?

Katariina:
Sitten jos on kova se kipu ja se pahenee koko ajan, niin se on miltei aina sitte se, että kyllä kannattaa lähtee ensinnä lääkäriin. Ja jos varsinkin on kovaa päänsärkyä siihen liittyen, semmosta yleistä heikkoutta ja olotilan laskua ja huonovointisuutta. Jos on kuumetta taikka jotain näköhäiriöitä, niin kyllä aina ensin silloin lääkärille. Ja jos se menee sellaiseksi että kipu häiritsee yölläkin, niin sitten kannattaa varmasti käydä ensin lääkärissä.
Niskan jäykkyys, aivokalvontulehdukset, tälläiset niin siinähän on niskaoire aina melkein aina se ensimmäinen havainto, että leuka ei painu kohti rintaa, niin tällaiset. Tai sitten voi olla ihottumaa, punkinpuremat nyt kesäaikaan tulee mieleen, että tarkkailee niitä myös, jos se on epämukavaa ja lapsi valittaa, että niskassa on jotain, niin katselee sitä ihoakin sitten, näkyykö siinä jotain. Ja sitten jos on selkeä trauma, on vaikka pudonnut jostain taikka loukannut itsensä jotenkin, pudonnut puusta, sitähän ei aina vanhempi muuten tiedä. Mutta jos se vaikuttaisi sellaiselta hyvin äkiliseltä, että mikäs nyt oikein tuli, niin voi olla taustalla, ettei kerro että onkin satuttanut pahemmin, mutta aistii lapsestaan, että nyt ei ole kaikki kunnossa.

Hanna:
Että jotakin on tapahtunut.

Katariina:
Kaikkee voi sattua.

Hanna:
Mikä tommosessa on sit? Osaatko sanoa heti jonkun, et jos on vaikka tullut puusta putoaminen, niin olisi ehkä joku ensiapu mitä voi kotona jo sitten ehkä antaa?

Katariina:
Puusta pudonnut, mut jos ei tiedä, että putosi puusta, on vaikea antaa mitään ensiapua. Sinä lähinnä se, et onko lyönyt pään, reväyttänyt hartiapunoksen. Niin nyt kun puhutaan tän alueen kivuista, niin lähinnä ne oireet sit tulee tässä mieleen. Pitää paikoillaansa lapsen ja kiiruhtaa sitten lääkäriin, koittaa suojata ylimäärästä liikettä sieltä, niin sitte varmaan on toiminu ihan oikein.

Hanna:
Niin, että hyvä käydä näyttämässä.

Kirsi:
Joskus niskakipu voisi lapsellakin pitkittyä, vaikka on käyty välillä lääkärissä ja välillä sit fysioterapiassa. Miks joskus sit ne pitkittyy, niistä ei vaan oikeen meinaa saada selvyyttä tai jostain syystä hoito ei oikee tepsi?

Katariina:
Joo se viitisen prosenttia, joka kokee jatkuvaa kipua… Tätä ei oikeestaan  ole sillä tavalla tutkittu, joten en pysty vastaamaan silleen, siihen perustuen, että mikä siellä sitten olis semmonen pitkitystä aiheuttava, siihen vaikuttava asia.

Mutta sitten jos on sellainen tilanne, et se kipu ei vaimene, se on vaan siellä koko ajan taustalla häiritsemässä lapsen tai nuoren elämää, niin sitten esimerkiks kuntoutuksessa on sellaisia menetelmiä, jotka on kyllä käyttökelpoisia siinä arjessa ja semmoisia esimerkiksi psyykkisen hyvinvoinnin työkaluja, joita voidaan käyttää, että lapsi tai nuori vois muuttaa arjessaan mahdollisesti jotakin semmoseen suotuisaan suuntaan, että se kipu ei saa niin suurta merkitystä arkipäivän elämässä, ja toisaalta pystyisi sitten sitoutumaan sen avulla omaan kuntoutumiseensa.

On hyvä muistaa, että on sellaistakin kuin psykofyysinen fysioterapia ja psykoterapia, että jos se vaikuttaa vanhemmasta siltä, että se on jo henkinen kuorma, niin sitten kannattaa kokeilla sellaisia, koska sit ihan samaan tapaan kuin fyysistä hyvinvointia, niin mielen hyvinvointia pitää hoitaa. Ja mielen hyvinvointi voi järkkyä siitä, että kokee fyysistä kipua koko ajan.

Hanna:
Kyllä, me ollaan kokonaisuus, että kyllä siellä monet asiat sitten vaikuttaa vähän laajemminkin meihin.

Katariina:
Kyllä, ja varmasti siinä tilanteessa sitten jo lapsen vanhempaankin.

Hanna:
Joo, ihan varmasti, just näin. No, miten nää nuorten niskakivut eroaa aikuisten niskakivuista?

Katariina:
Niin, tuossa alussa mietiskelin just sitä, et aikuinen on saattanut kokea sen pitkän työuran ja kokee sitä alituista niska-hartiajumia. Lapsella ja nuorella se on sitten hyvin erilainen tilanne. Se saattaa olla hänen ensimmäinen kipukokemuksensa. Ja mietitään nyt vielä näitä eroja, niin lapsen rangan alueella ei varmaan sellaisia degeneratiivisia muutoksia ole ehättänyt vielä syntyä. Aina kun lapsi tai nuori kokee sellasta kipua niska-hartia-alueella, niin mä olisin heti aika herkällä korvalla siinä, koska se on silloin erilainen. Se tulee erilaisista asioista ja sen miettiminen, mistä se sitten sillon kulloinkin tulee, auttaa sitten tilanteen ratkaisemisessa.

Hanna:
Miten sitten jos ruvetaan miettii ihan niinku elintapoja ja vähän itsehoitoa, niin voiks niskaoireita ehkäistä nuorena?

Katariina:
Voi varmasti hyvillä elämäntavoilla ehkäistä niskaoireita, hyvä fyysinen kunto, liikkuminen. Nyt ei puhuta niinkään nykysuosituksissa siitä liikunnasta vaan liikkumisesta, että muistaa sen pitää omassa elämässään mukana ja arjessa päivittäin. Se on ehkäisevä varmastikin kaikissa näissä yli- tai alikuormitustilanteissa, että ne molemmat kuormitusvaihtoehdot pitää ottaa huomioon. Nykyään usein onkin sitten sellaiset taustailevat, yli- tai alikuormitus, meidän lasten arjessa.

Hanna:
Niin, fyysinen ylikuormitus, fyysinen alikuormitus. Liikunnasta puhuttiin jo, onko muita elintapoja, millä voisi vaikuttaa oman niskan hyvinvointiin?

Katariina:
Lepo. On aina mukavampi herätä aamuun, kun on nukkunu hyvin. Se on kylä oiva konsti huolehtia siitä unesta. Toisaalta sitten puhutaan myös nukkumis-, unihygieniasta. Esimerkiksi kasvavan nuoren kohdalla, meidänkin perheessä on käynyt tämä, et yhtäkkiä lapsi onkin iso ja se on edelleen siinä pikkulapsen sängyssä. Sillä on litteä tyyny ja on niskat kipeänä. Huomaa sitten sen, että täytyy käydä kaupoilla ostamassa uus tyyny kenties. Taikka sitten makuualusta, patja, se ei enää niinku keskustele kasvaneen kehon kanssa.

Kirsi:
Ja nuorethan nukkuu tänä päivänä aika vähän. Ruutuaika on niin suuri, et se vähennetään siitä unesta.

Katariina:
Pahimmoillaan ne rötköttää ja pötköttää siellä sängyssä sen oman ruutunsa kanssa. Ne saattaa olla kyllä makuuasennossa, mutta eivät nuku. 

Hanna:
Älylaitteissä voi tietysti olla sekin, että ne pitää virkeempänä. Sitten se uni tosiaan tulee myöhemmin ja sit ei välttämättä ole ehkä niin levännyt aamusta.

Katariina:
Passiiviviihde ruutuaika on aika peikko nykyään. Sitä saadaan kyl niin paljon, että mikä tahansa konsti sen minimoimiseksi löydetään, niin sitä käyttöön. Koulutyöt nykyään pitkälti tehdään ruudun ääressä, läppäreillä. Ei ole kirjoja enää, niin ruutuaika on jo suurta sitä kautta. Mitä perheessä nyt keksitään siihen, että passiivinen ruutuaika saataisiin sitten mahdollisimman pieneksi, niin olis tärkeetä. Jokainen varmaan löytää ite ne parhaat toimintamallit siellä perheessä.

Kirsi:
Mitä muuta vois olla sitten kun ruutuajan vähentäminen ja unen lisääminen? Onko jotain muuta, mitä perheessä esimerkiks voidaan tehdä?

Katariina:
No ravinto tietysti, että on säännöllinen monipuolisen ravinnonsaanti ja yhteiset ulkoiluhetket. Sitähän voi aina viritellä vanhempana mukavia yhteisiä hetkiä. Ne on varmasti semmosia käyttökelpoisia. Ja toisaalta sitten se puhe, miten kivusta ja vaivoista keskustellaan. Kipuhan on myös kulttuurinen asia ja kivunhallintamenetelmät, samalla lailla kuin meijän rentoutuminen ja muu opitaan lapsuudessa, niin myös kivusta opitaan varhaislapsuudessa. Huomaisi sen, miten siitä puhuu tai miten esimerkiksi juttelee omista vaivoistaan, jos kovin voivottelee perheen arjessa aina ruokapöydässä omia kipuja ja en taas nukkunut ja nyt kyllä kolottaa, voi voi sentään.

Kirsi:
Ja en voi lähteä nyt minnekään , kun mulla on nyt…

Katariina:
Niin, se sukeltaa sitten siihen jälkikasvuun, ja hitsi vie ne toistaa.

Kirsi:
Näkee itsensä sitten myöhemmin.

Katariina:
Voi peilata, kyllä.

Hanna:
Miten sitten kun mietitään itsehoitoa, niin millaista tukea nuori siihen tarvitsee? Tässä on nyt vähän sivuttu vanhempia ja joitakin ammattilaisia. Onko jotain muita toimijoita, ketkä voi myös tukea nuorten niskahyvinvointia?

Katariina:
Mitähän muita niitä sitten löytyis? Niin, jos kouluterveydenhuolto vielä lasketaan ja terveydenhuollon muut avut. Tietysti ystävät. Sillä tavalla oonkin miettinyt aina, et mitäs jos lapset ja nuoret rupeis semmoseen kamppikseen yhdessä. Pistetääs pois ne kännykät ja nähdään tuolla kadunkulmalla. Se varmaan löisi kaikista eniten leiville, että ne tekis yhteisen konsensuspäätöksen, että nyt me tehään jotain muuta, niin se olis varmaa kaikkein vaikuttavin, et niillä on varmaan kavereilla tosi iso merkitys hyvinvoinnissa kaiken kaikkiaan.

Hanna:
Onko sun mielestä sitten oppilaitokset siinä jotenkin tärkeässä roolissa, kun miettii vaikka että koulupäivät voi olla pitkiä. Siellä tietysti jotkut tunnit voi olla semmosia, et vaatii pitempään paikallaoloa, ettei ehkä pääsekään niin vaihtelee asentoja tai liikuskelemaan.

Katariina:
Kyllä hienosti Liikkuva koulu onkin sukeltanut tuonne meijän kouluihin, että käytetään pidennettyjä välitunteja ja niin pois päin, liikkuvampia oppitunteja. Siellä saa vaihtaa paikkaa ja istua vaikka pallon päälläkin. Näitä on. Koulut saa aika itsenäisesti toteuttaa niitä liikkuva koulu -ideoitansa, et kyl se aika hyvin onki siellä kouluilla käsittääkseni asia hallinnassa.

Hanna:
Ja tämä on siinä mielessä, miettii Liikkuva kouluakin vaikka et tavallaan se ikäryhmä, mihin sillä vaikutetaan, niin pystytään vaikuttaa heidän käyttäytymiseen, mikä toivottavasti siirtyy vaikka opiskeluun ja myöhempiin opiskeluihin, työelämään, että se olis aktiivinen.

Katariina:
Kaikki, ihan kaikki ne menettelyt viestii lapsille ja nuorille, että ei oo ok olla niin pitkään paikallaan. Kyllä.

Hanna:
Ja kun miettii sitä, että keho kuitenkin tarvii sitä liikettä. Tai ei sitten niinku missään vaiheessa tuu sitä vaihetta, että opetetaan olemaan pitkään paikallaan.

Katariina:
Ei sitä tarvi erikseen sitten sanoa, kun on hyvät mallit toimia, niin sitähän ei sitten hyvässä lykyssä tarvitse enää erikseen toitottaa, et se miten tehdään, painuu paremmin sinne omaan kehon hermojärjestelmään.

Hanna:
Just näin. No, tossa vähän jo sivuttiinkin tota et vähän sitä vanhemman suhtautumista siihen kipuun. Onko jotakin vielä erikseen mitä pitäis nostaa esille, miten vanhemman suhtautuminen nuorten kivunkokemukseen vaikuttaa?

Katariina:
Varmaan semmonen aika normaali, et ei nyt lähe katastrofoimaan, toisaalta että voi voi, kuinka sulla nyt taas on jotain, mikähän se nyt on. Ja vaan silleen aika normaalisti ois niin kuin asialinjalla käsitellessä sitä, että katsoo tosiaan sen sisustuksen ja oman olotilansa ja omassa huoneessa ne paikat, sängyt ja tyynyt kuntoon ja työskentelypisteen. Ja sit tosiaan, jos ei äiti tai isä osaa siihen sen enempää apua antaa siellä kotona, niin sanoo sitten vaan että käydään katsomassa mitä vaikka fyssari osaisi tähän meille neuvoa. Et semmonen niinku aika asialinja.

Hanna:
No sitten kun nuorista puhutaan tietysti, keskeistä on puhua opiskelusta ja koulumaailmasta. Vähän puhuttiin Liikkuva koulu -ohjelmastakin. Mitä sä sanoisit nuorille, mitä olisi keskeisiä asioita muistaa opiskelupäivän aikana? Mitkä on keskeisiä asioita, jos miettii nyt niskan hyvinvoinnin näkökulmasta?

Katariina:
Joo, sanoisin että muistakaa kehon mukavuus. Jos asento alkaa puuduttaa, niin kyllä sitten on aika liikahtaa siitä, että se on varmaan se tärkein viesti. Keskeistä on vaihtelevat asennot ja se paikallaolon tauotus ja myös myös muu liike. Ja ehdottomasti sit vielä mikä unohtuu usein opiskelijoilta, ulkoilu, että käyttää luontoa hyväkseen, lähtee liikkeelle, että kyllä se aineenvaihdunnan ylläpitäminen tätä kautta tuo hyvää oloa ja mukavuutta kehoon, jaksaa ylipäätään opiskella. Ja totta kai sit heillä myös se uni. On selvää, että sitten rentoutuneena ja hyvin nukkuneena jaksaakin ja menee oppi päähän paremmin.

Hanna:
Mites sitten ergonomiset ratkaisut? Onks ne sun mielestä kovin merkityksellisiä opiskellessa, et minkälaiset ergonomiaympäristöt siellä on?

Katariina:
Lähinnä, että on mukava olla siinä omassa pisteessä. Ja sit tosiaan se, että vaihtaa vaikka lattialle sitten välillä, et ei istuis jäkittäis siinä samassa paikassa koko ajan, kun miettii verenkiertoa ja aineenvaihduntaa, niin kyllä se sen vaatii. Kaikki tietää miten käy istumatyöntekijän, kun on kahdeksan tunnin päiviä viis päivää viikosta, niin ei kiitos meijän opiskelijoille sitä, vaan että he sais luvan liikuskella siinä omalla työpisteellään.
Jos nyt puhutaan sitten kotiopiskelusta. Heti ajatteli, että kotona se, entäs jos oot koulussa, yliopistoilla ja ammattikorkeakoulussa, ammattikoulussa, millä siellä menet lattialle. Mut toivon, että on mahdollisuus asennon vaihtamiseen ja sit muistavat kuunnella tunnetta kehossa, että nyt on aika vaihtaa asentoa.

Hanna:
Lattiasta tuli mieleen, että sehän on kotioloissa yllättävän monipuolinen paikka, että pääset siinä kyllä ihan mihin tahansa asentoon ja  pystyt virittelee ittes  vaikka mihin, siinä on hirveen monipuoliset työskentelymahdollisuudet.

Katariina:
Tossa on opin paikka katsoo leikki-ikäisiä, jotka vääntelehtivät ties mihin asentoon. He pitää kehostaan huolta.

Hanna:
Kyllä. Ei oo pitkiä aikoja paikallaan.

Katariina:
Ei oo pitkään paikallaan, eivät jäykistele.

Hanna:
Totta. Ootko sä huomannu, että ihmisillä, vanhemmilla tai nuorilla, olisi jonkin näköisiä vääriä käsityksiä nuorten niskakivusta tai sen hoidosta?

Katariina:
En mä tiedä, onko varsinaisesti vääriä käsityksiä, mutta saattaa olla, et kun näissä terveyskyselyissä niskahartiakipu nousee, niin lapset nuoret vastaa, että on viikoittaistakin kipua tosi paljon. Se näkyy siellä, mutta sitten se ei välttämättä näy terveydenhuollon vastaanotolla, ne niskahartiakivut samassa suhteessa.

Se tulee mieleen, että josko ne vanhemmat sitten eivät pidä sitä kiputilaa sellaisena, et sitä lähtis nyt ensisijaisesti näyttämään. Se ajatus mulla on, että jos on itse kokenut niskakipua ja miettii, että no en minä sitä lapsena tai nuorena kokenut. Ja sit jos oma lapsi kokee, niin ajattele: “No sehän on vaan sitä niskakipua, että kyllä se siitä menee.”

Hanna:
Niin, että ei vähättelis sitä.

Katariina:
Että ehkä se on semmonen ”väärä käsitys”, että kyllä sitten, jos lapsella ja nuorella sitä on, niin siinä on syytä ehkä hiukan huolestua siinä mielessä, että ei sillä lapsella tai nuorella kuuluisi kylläkään olla sitä. Ja sit toisaalta se, että ei sitten myöskään lähe siihen mukaan liikaa. Ei sekään väärä käsitys ole, mutta tavallaan niinku luulee, että se on sit jotain hirmu vakavaa. Melkein kumpaankin suuntaan näkyy, että joko luullaan, että se on ihan kauheen vakava ja mitäs nyt tehdään, tai sitten no eihän tuo nyt mitään, ei tarvi tehdä mitään. Jännä juttu.

Hanna:
Mitä sä haluaisit sanoa, vielä semmoisia kannustavia terveisiä nuorille tai vanhemmillenne niskakivusta?

Katariina:
Kannustavina, terveisinä voisin sanoo, että se on meijän yhteiskunnassa tosi yleinen vaiva. Siitä ei kannata sillä tavalla hermostua. Mutta nyt tähän aikaan liittyen, ajantasaisesti sen ymmärtäen, niin se pitäis hoitaa hyvissä ajoin pois, ettei se sitten pitkity. Eli kun huomaat että lapsella on kipuja taikka epämukavuuksia ,niin lähtis hoitamaan sen asian vaan kerralla kuntoon, eikä seurailemaan sitä, että kuinka pitkään se siitä nyt sitten kärsii. Ensimmäisestäkin käyntikerrasta terveydenhuoltoon voi saada jo hyviä ideoita siihen omaan kivun hallintaan ja sen hoitoon. Ja ylipäätään viestinä se, että kaikki pyrkimykset kohti liikkuvampaa elämäntapaa, ja koko perhe ja lapsen ja nuoren osalta varmasti kantaa hedelmää ja on kotiin päin. Tavallaan se, että sen asian ottaa hoitoon jollakin tavalla, niin viestii lapselle tai kasvattaa, että mikä on ok ja mikä ei. Se ei oo ok, että siellä on se kipu ja juilii joka päivä.

Kirsi:
Hän on kiinnostunut lapsesta ja sen päivästä ja muusta, ettei nuori ole sitten yksin niitten juttujen kanssa.

Katariina:
Nimenomaan ei saa kokea yksinäisyyttä oman ongelmansa kanssa, että jos nyt joku auttaa, niin se on sitten se huoltaja, joka voi siinä tilanteessa viedä asiaa eteenpäin. Eli ongelman hoitaminen ajoissa puoltaa sitä, selkee tutkimushavaintohan on, että lapsuusaikana koetut kivut lisää kipuriskiä myös aikuisuudessa, eli tää seikka kyllä puhuu niiden kipujen varhaisen kuntoutuksen puolesta. Esimerkiks Euroopan Työterveys- ja työturvallisuusvirasto toteaakin omassa tiedotteessaan, että työikään saapuu paljon nuoria, joilla on jo tuki- ja liikuntaelinongelmia ylipäätään ja joita työ sitten voi pahentaa, että yleisesti nimenomaan ei pelkästään niskahartiakipuisten, niin jo opiskeluikäisten nuorten keskuudessa tuki- ja liikuntaelinvaivojen esiintyvyys on sellaista 30 prosentin luokkaa. Ja sitten niiden keskuudessa, jotka saapuu työelämään, se on vielä vähän korkeempi se prosentti, että jos vielä se työ on omiaan pahentamaan sitä, niin hoitakaamme kivut ajoissa kuntoon.

Hanna:
Tähän on nyt sitten hyvä lopettaa. Kiitos paljon, Katariina, kun pääsit meidän podcastiin vieraaksi juttelemaan nuorten niskakivuista. Ja kiitos myös sinulle, kun kuuntelit tämän jakson. Ja muistathan, että monipuolista tietoa selkä- ja niskakivusta ja niiden itsehoidosta löydät Selkäkanava.fi-verkkosivuiltamme, ja sieltä löytyy myös meidän yhteystiedot. Laita meille palautetta tulemaan ja ideoita seuraavien jaksojen aiheiksi. Ensi kertaan!

Kirsi:
Moikka!

Katariina:
Moi moi!