Fibromyalgia on krooninen kipu-uupumisoireyhtymä, jossa esiintyy laaja-alaista tuki- ja liikuntaelimistön kipua sekä kosketusarkuutta eri puolilla kehoa. Fibromyalgiaperäiset tuki- ja liikuntaelin kivut eivät selity vammalla, vauriolla tai tulehduksella. Muita tyypillisiä oireita ovat uupumus, virkistämätön uni, muistihäiriöt ja erilaiset mielialaoireet kuten masennus.
Fibromyalgiaa esiintyy noin 1,3–8 prosentilla väestöstä riippuen käytetyistä diagnostisista kriteereistä, ja sen esiintyvyys on samaa luokkaa maailmanlaajuisesti. Fibromyalgia onkin toiseksi yleisin pitkäkestoisten tuki- ja liikuntaelinkipujen aiheuttaja nivelrikon jälkeen. Lisäksi se on noin kaksi kertaa yleisempi naisilla kuin miehillä ja sitä voi esiintyä kaikenikäisillä.
Mistä fibromyalgia johtuu?
Fibromyalgian perussyytä ei vielä tunneta. Se kuuluu niin sanottuihin toiminnallisiin häiriöihin, joilla tarkoitetaan toimintakykyä ja elämänlaatua haittaavia oireita ja oireyhtymiä, joiden syy ei perusteellisissakaan somaattisissa tai psykiatrisissa tutkimuksissa selviä. Toiminnallisiin sairauksiin kuuluu laaja joukko monimuotoisia ja erilaisia oireyhtymiä, kuten krooninen väsymysoireyhtymä, ärtyvä paksusuoli, kivuliaat purentaongelmat (TMJ), toiminnalliset suolisto-ongelmat, ärtynyt virtsarakko ja levottomat jalat. Toiminnallisten oireiden ja häiriöiden syntyyn sekä niiden jatkumiseen vaikuttavat keskushermostoperäiset häiriöt.
Fibromyalgian todennäköisimpänä syynä pidetään keskushermostoperäistä kivun säätelyhäiriötä ja autonomisen hermoston epätasapainoa. Tutkimuksissa on todettu fibromyalgiaa sairastavien reagoivan erilaisiin aistiärsykkeisiin voimakkaammin kuin muiden henkilöiden. Esimerkiksi normaalisti kivuton ärsyke, kuten kevyt kosketus, saattaa aiheuttaa voimakkaan kipureaktion, vaikka kudoksissa ei ole vauriota tai tulehdusta.
Ilmiön fysiologinen vaste on voitu osoittaa myös funktionaalisissa aivokuvantamistutkimuksissa. Kuvantamistutkimuksissa kehon ääreisosien kudosärsytys sai aikaan fibromyalgiapotilaiden keskushermoston kipua säätelevien keskusten voimakkaamman aktivoitumisen verrattuna terveisiin verrokkeihin. Fibromyalgiassa onkin tyypillistä, että kipu koetaan voimakkaampana kuin sen aiheuttaman kudosärsykkeen voisi olettaa saavan aikaan. Ilmiötä on kuvattu eräänlaiseksi aivojen ”kiputermostaatin” säätelyhäiriöksi.
Tutkimusten mukaan perimä saattaa selittää jopa puolet fibromyalgian sairastumisriskistä. Fibromyalgia periytyy kuitenkin polygeenisesti eli oireyhtymän vaaditaan usean geenin yhteisvaikutus. Lisäksi ympäristötekijöillä, kuten pitkäkestoisella stressillä ja traumaattisilla kokemuksilla, näyttäisi olevan keskeinen rooli sairauden puhkeamisessa. Sairastuneen ensimmäisen asteen sukulaisilla sairastumisriksi fibromyalgiaan tai muuhun krooniseen kipuoireyhtymään on 8,5-kertainen.
Perinnöllisen alttiuden lisäksi tunnetaan useita fibromyalgialle altistavia kuormitustekijöitä, kuten eri puolella kehoa ilmenevät krooniset kiputilat, riittämätön tai virkistämätön uni, ylipaino, vähäinen liikunta sekä henkinen stressi tai toivottomuus. Myös jotkin infektiot, autoimmuunisairaudet, tapaturmat, leikkaukset, hormonaaliset muutokset, kuten kilpirauhasen vajaatoiminta tai vaihdevuodet, voivat altistaa tai laukaista oireyhtymän. Fibromyalgiaa onkin kuvattu eräänlaiseksi elimistön hätähuudoksi ja stressireaktioksi kuormitustekijöiden kasaantumiselle.
Oirekuva on moninainen
Laaja-alaisten kipukokemusten ja kosketusherkkyyden lisäksi keskushermoston säätelymekanismien häiriöt ja aivojen välittäjäaineiden epätasapaino voivat aiheuttaa lukuisia muita oireita. Fibromyalgiaan voi liittyä yleistä vetämättömyyttä tai uupumusta, joka alkaa aamusta ja kestää koko päivän. Unihäiriöt, kuten katkeileva yönuni, joka ei virkistä on tyypillistä. Sairauteen voi liittyä toiminnallisia sisäelinperäisiä oireita, kuten vatsakipuja ja turvotusta, kuukautiskipuja, virtsavaivoja ja sydämentykytystä. Neurologisia oireita, kuten puutumista, pistelyä, huimausta ja päänsärkyä saattaa myös esiintyä. Lisäksi oirekuvaan voi liittyä keskittymiskyvyttömyyttä, muistihäiriöitä sekä mielialaoireita, kuten masennusta tai ahdistusta.
Fibromyalgialle on myös tunnusomaista kivun ja muiden oireiden aaltoileva kulku. Lisäksi ulkoiset tekijät, kuten stressi tai säätila, voivat vaikuttaa oireiden ilmenemiseen ja niiden vaikeusasteeseen.
Fibromyalgiaa sairastavalla on usein taustaa myös muista toiminnallisista kipuoireyhtymistä, kuten päänsärystä, kipuniskasta, kuukautiskivuista, kivuliaista purentaongelmista, toiminnallisista suolisto-ongelmista, ärtyneestä virtsarakosta, kroonisista selkäkivuista tai levottomista jaloista.
Lisäksi on hyvin tavallista, että fibromyalgiapotilaalla on samanaikaisesti muita sairauksia, joista yleisimpiä ovat nivelrikko, degeneratiiviset selkäongelmat, masennus, migreeni tai krooninen päänsärky, ahdistushäiriöt sekä tulehdukselliset reuma- ja sidekudossairaudet.
Fibromyalgian toteaminen
Fibromyalgian diagnosointi perustuu lääkärin tutkimukseen sekä potilaan haastatteluun ja oirekyselyyn kivun laaja-alaisuudesta, oireiden esiintymisestä ja niiden vaikeusasteesta. Lisäksi tutkimuksia voidaan tarvittaessa täydentää laboratoriokokeilla, kuten verinäytteillä.
Oirekyselyssä potilas merkitsee kipeät tai arat alueet kehopiirrokseen, jolla arvioidaan kivun laaja-alaisuutta (Widespread Pain Index, WPI). Kyselyssä potilas arvioi myös vetämättömyyden, mentaalisten ja unihäiriöiden vaikeusastetta, kolmen oheisoireen esiintymistä (Symptom Severity, SS) ja oireiden kestoa. Oirekyselyn tulos on fibromyalgialle viitteellinen, jos yhteispisteet WPI + SS ≥ 13 ja samanaikaisesti vähintään WPI ≥ 7 ja SS ≥ 5, tai WPI 3–6 ja SS ≥ 9. Oireet ovat kestäneet vähintään 3 kuukautta ja mikään muu syy ei selitä oirekuvaa riittävästi.
Lääkärin tutkimus sisältää huolellisen nivelstatuksen tutkimisen ja usein myös kehon niin sanottujen arkuuspisteiden tunnustelun. Tyypillisesti fibromyalgiaa sairastavilla todetaan painoarkuutta tietyissä arkuuspisteissä erityisesti jänteiden kiinnityskohdissa ympäri kehoa. Fibromyalgian uudet diagnostiset kriteerit eivät kuitenkaan enää vaadi arkuuspisteiden tunnustelua sairauden toteamiseksi.
Itsehoito on keskeistä
Fibromyalgiaan ei ole olemassa varsinaista täsmähoitoa vaan hoito perustuu pitkälti lääkkeettömiin itsehoitokeinoihin sekä itsehoitokeinojen ja lääkehoitojen yhdistelmään. Fibromyalgiapotilaan hoidon ensisijaisena tavoitteena on toimintakyvyn ja elämänlaadun parantaminen.
Fibromyalgian toteamisen jälkeen potilaalle annetaan tietoa sairaudesta ja sen itsehoitokeinoista. Oireita voi vähentää perusterveillä elintavoilla, kuten säännöllisellä liikunnalla, painonhallinnalla ja parantamalla yöunta.
Sekä kestävyystyyppisen liikunnan että voimaharjoittelun on todettu vähentävän fibromyalgiaan liittyviä kipuja ja muita oireita. Säännöllinen liikunta auttaa muun muassa painonhallinnassa, vähentää stressiä, nostaa kipukynnystä, parantaa unta ja autonomisen hermoston säätelykykyä. Liikunta kannattaa aloittaa kuitenkin riittävän kevyesti ja omaa kehoa kuunnellen. Mahdollinen liikunnan lisäämisen aiheuttama väliaikainen kivuliaisuuden lisääntyminen ei ole kuitenkaan vaarallista. Tavallisesti hyvin sopivia lajeja ovat esimerkiksi reipas kävely tai sauvakävely, pyöräily, uinti ja muu vesiliikunta, hiihto ja kuntosaliharjoittelu. Myös venyttely ja muut kehon rentoutumista tukevat harjoitteet voivat olla hyödyllisiä.
Ylipainoisilla fibromyalgiaa sairastavilla laihduttamisen on todettu lievittävän huomattavasti oireita. Laihduttaminen on vähentänyt kipuja, parantanut unen laatua sekä mielialaa.
Myös riittävä lepo ja palautuminen on tärkeää fibromyalgiassa, samoin riittävästä ja laadukkaasta unesta huolehtiminen. Unta voidaan parantaa välttämällä häiriötekijöitä, kuten liiallista kahvin tai muiden piristeiden ja alkoholin käyttöä, sekä kiinnittämällä huomiota unenhuoltoon.
Lisäksi olisi tärkeää pyrkiä välttämään stressin aiheuttajia. Hyötyä on myös kognitiivisesta käyttäytymisterapiasta, jossa potilasta autetaan siirtämään ajatuksia pois negatiivisista asioista, vähennetään kipuun liittyviä pelkoja ja uskomuksia, välttämiskäyttäytymistä sekä asioiden katastrofointia.
Lue myös:
