Lasten ja nuorten krooninen niskakipu vaatii kokonaisvaltaista hoitoa

Pitkittynyttä niskakipua potevaa lasta tai nuorta tulisi hoitaa kokonaisvaltaisesti – pelkkiin fyysisiin kuormitustekijöihin puuttuminen harvoin riittää

Tuki- ja liikuntaelinkivut, joiden taustalta ei löydy tutkimuksissa mitään vakavaa syytä tai erityistä sairautta, ovat yleisiä. Tällaisia kipuja esiintyy luultua yleisimmin jo alakouluikäisillä lapsilla. Yli kolme (tai kuusi) kuukautta kestänyttä jatkuvaa tai tiheästi toistuvaa kipua kutsutaan krooniseksi. Lapsuudessa tai nuoruudessa koettu krooninen kipu ennustaa kipua myös myöhemmin elämässä.

Niskakipu on lasten ja nuorten yleisin tuki- ja liikuntaelinkipu: viikoittaisia oireita on jo noin 15 %:lla esimurrosikäisistä tytöistä ja pojista. Murrosikään tultaessa niskakipuilijoiden joukko lisääntyy niin, että jo joka toinen tyttö ja joka kolmas poika raportoi tutkimuksissa viikoittaisista niskakivuista. Enemmistöllä heistä on samanaikaisesti myös muita kipuja, yleisimmin selkä- ja alaraajakipuja, mutta myös pää- ja vatsakipuja. Kaksostutkimusten perusteella geneettisillä tekijöillä on varsin suuri merkitys esimurrosikäisen niskakipua selittävänä tekijänä.

Nuorten terveystapatutkimustulosten perusteella viikoittain niskan ja selän alueen yhdistelmäkipua potevien joukko on lisääntynyt tasaisesti 1990-luvulta lähtien. Valtaosalla oireet ovat kuitenkin luonteeltaan vaihtelevia ja itsestään väistyviä. Suomalaisen seurantatutkimuksen perusteella kuitenkin 5 %:lla niskakivut ovat intensiivisiä ja kroonisia jo esimurrosiästä lähtien aiheuttaen pitkäaikaista kärsimystä ja toimintakyvyn laskua – ei pelkästään nuorelle itselleen vaan usein myös hänen perheelleen. Nuoruusiän niskakipu ennustaa aikuisiän niskakipua ja työkyvyttömyyttä. Näin ollen on selvää, että lapsen ja nuoren pitkittyvää niskakipua tulisi ehkäistä ja hoitaa – mutta miten?

Tutkimustulokset eivät tue nykyisiä hoitokäytäntöjä

Lapsilla ja nuorilla pitkittyneet niskakivut ajatellaan useimmiten johtuvan erilaisista liiallista niska-hartialihasten jännittyneisyyttä aiheuttavista fyysisistä kuormitustekijöistä, kuten huonosta ryhdistä tai istuma-asennosta, liiallisesta kännyköiden ja tietokoneiden käytöstä, painavan koululaukun kantamisesta sekä yleisesti liian vähäisestä liikunnan määrästä.

Tavallisesti myös hoitotoimet kohdistetaan liiallisen niska-hartia-alueen lihasjännityksen laukaisemiseen sekä ennaltaehkäisy mahdollisiin fyysisiin kuormitustekijöihin kehottamalla venyttelemään kipeitä lihaksia, käymään hieronnassa, harrastamaan säännöllisesti liikuntaa, seisomaan ja istumaan ryhdikkäästi, hankkimaan ergonomisia pulpetteja ja istuimia, vähentämään kännykän ja tietokoneen käyttöä, valitsemaan koululaukuksi olkalaukun sijaan reppu jne.

Nykyinen tutkimusnäyttö ei kuitenkaan anna kovinkaan paljon tukea näille uskomuksille ja hoitokäytännöille tai näyttö on vähintäänkin ristiriitaista. Hyvänlaatuisia seurantatutkimuksia tarvitaankin edelleen lisää.

Oman kliinisen kokemukseni perusteella lapsen ja nuoren nimenomaan jo kroonistuneen niskakivun hoidossa lihasjännitystä laukaisevat hoidot helpottavat, mutta yleensä vain hetkellisesti, jos sitäkään. Myöskään pelkkien yllä lueteltujen arjen fyysisten kuormitustekijöiden huomioiminen ei useinkaan riitä oireettomuuden saavuttamiseksi, vaan tarvitaan kokonaisvaltaisempaa lähestymistapaa – moniammatillista arviointia ja hoitoa bio-psyko-sosiaalisessa viitekehyksessä. Miksi näin?

Stressi ja uniongelmat häiritsevät kivunsäätelyjärjestelmän toimintaa

Tutkimusnäyttö erilaisten psykososiaalisten stressitekijöiden, mielialaoireiden, riittämättömän tai huonolaatuisen unen sekä erilaisten muiden pitkittyneiden kiputilojen yhteydestä lasten ja nuoren niskakipuun on varsin vahva. Samat tekijät näyttävät myös ennustavan niskakivun ilmaantumista alun perin oireettomille nuorille ja myöskin niskakivun kroonistumista. Miten tämä on selitettävissä?

Toiminnallisten aivokuvantamismenetelmien käyttöönotto kivuntutkimuksessa viimeisen parinkymmenen vuoden aikana on mullistanut käsityksemme kroonisesta kivusta: Kipu on aivoissa ja näkyy niiden toiminnallisina ja rakenteellisina muutoksina. Nykytietämyksen mukaan kivun kroonistumisessa keskeistä roolia näyttelee aivoissa ja selkäytimessä sijaitsevan monimutkaisen kivunsäätelyjärjestelmän poikkeava toiminta.

Puhutaan, että hermosto herkistyy. Tällöin normaalisti kivuton liike tai ihon koskettaminen voidaan kokea kipuna. Samanaikaisesti voi kehittyä herkkyyttä muillekin aistimuksille, kuten äänille tai hajuille. Aivot ovat niin ihmeelliset, että jopa ajatus, jokin tunnekokemus tai vain kivuliaan asian katselu voi laukaista kipukokemuksen. Tällaisen kivunsäätelyjärjestelmän toimintahäiriön syntyyn vaikuttavia kaikkia tekijöitä eikä mekanismeja vielä tarkasti tunneta, mutta psykososiaalinen stressi, negatiiviset tunnetilat (kuten pelko, ahdistus ja masennus), unen ongelmat ja aiemmat kipukokemukset yhdessä geneettisten tekijöiden kanssa näyttävät olevan myötävaikuttamassa sen syntyyn. Kivunsäätelystä on kirjoitettu aiemmin Hyvä Selkä -lehdessä 4/2017.

Pahimmillaan krooninen kipu johtaa toimintakyvyn romahtamiseen

Krooninen kipu ei useinkaan näy päälle. Niskakipua potevan lapsen tai nuoren kaularangan kuvantamistutkimuksissa ei yleensä nähdä kipua selittävää kudosvauriota ja laboratoriotutkimuksetkin ovat täysin normaalit. Lääkäri ajattelee usein, että hyvä näin – kivun taustalta ei löytynyt mitään vakavaa tai eritystä sairautta. Hänellä ei ehkä varatun vastaanottoajan puitteissa ole aikaa selittää enempää. Tällainen tilanne on onneton kroonisesta kivusta kärsivälle – syntyy kokemus, ettei hänen kipuaan oteta todesta, mikä puolestaan lisää ahdistusta ja pelkoa – myöskin epäilyjä siitä, että jotakin vakavaa on jäänyt huomaamatta.

Kroonisesti kipuileva lapsi tai nuori kokee yleensä olevansa myöskin ainoa ja jotenkin ikätovereistaan poikkeava ollessaan jatkuvasti kipeä. Nuoret kun eivät yleensä puhu toisilleen kivuista. Lisäksi nuori saattaa joutua todistelemaan kipujaan koulussa ja harrastuksissaan, jopa kotonakin. Sen sijaan, että pitkittyneestä kivusta kärsivä lapsi tai nuori perheineen saisi asianmukaista tietoa kroonisesta kivusta jo ensimmäiseltä kohtaavalta terveydenhuollon toimijalta ja lähtisi sen myötä ns. kuntoutumisen tielle, vanhemmat vievät lasta lääkäriltä ja hoitajalta toiselle etsien syytä ja apua kivuille – mutta kuitenkaan saamatta sitä.

Jossain kohtaa joku saattaa ehdottaa psykologin tapaamista tai psykiatrista arviota, mikä nuoresta tuntuu usein loukkaavalta, jopa rangaistukselta. Tämä onkin mielestäni täysin ymmärrettävää, mikäli samassa yhteydessä ei käydä keskustelua psykologisten tekijöiden ja kivun välisistä yhteyksistä. Syntyy helposti ns. negatiivisten tapahtumien noidankehä, joka pahimmillaan johtaa perheen toimintakyvyn romahtamiseen. Lapsi ei pysty kivuiltaan käymään koulua ja vanhempikin joutuu jättäytymään pois työelämästä lasta auttamaan.  

Hyvä paranemistaipumus jopa vuosia kestäneistä kivuista

Lasten ja nuorten niskakivut ovat siis varsin tavallisia. Useimmiten ne helpottuvat itsestään muutamassa päivässä tai viikossa. Toistuvista niskakivuista kärsivä ohjataan yleensä fysioterapeutin vastaanotolle, jossa arvioidaan ryhtiä, lihastasapainoa ja mahdollisia fyysisiä kuormitustekijöitä. Joskus myös purentaelimistön ongelmien havaitseminen ja hoito voi tuoda ratkaisevan avun niska-pääkipuihin. Mikäli edellä mainituista hoidoista huolimatta tilanne ei etene suotuisaan suuntaan, tarvitaan kokonaisvaltaisempaa arviota ja kuntoutusta. Asiaan vihkiytyneitä toimijoita tälle alalle kaivataan lisää.

Kroonista kipua potevan lapsen tai nuoren on yleensä aluksi vaikeaa tunnistaa ja ymmärtää erilaisten psyykkisten ja sosiaalisten tekijöiden, unen tai ajatusmallien yhteyttä kipuun – hän saattaa aluksi jopa suuttua, kun näistä asioista kysellään. On kuitenkin tärkeä uskaltaa kysyä, mutta tällöin kysyjällä on myös oltava aikaa ja vastauksia. Lapset ja nuoret imevät tietoa, ovat aikuisia valmiimpia tarkastelemaan ajatuksiaan ja toimintatapojaan sekä tekemään niihin tarvittavia muutoksia. Heillä on ihmeellinen kyky parantua jopa vuosia jatkuneista vaikeista ja toimintakykyä rajoittaneista kivuista.

Minna Ståhl
LT, fysiatrian erikoislääkäri, kliininen opettaja
Helsingin yliopisto, TAYS Lasten ja nuoren kipupoliklinikka, Fysiatrinen osaamiskeskus Prima

Artikkeli on julkaistu Hyvä Selkä -lehdessä 3/2018 
Kuvituskuva: Dollarphotoclub

 

Selkäkanava