Kantoreppu

Kantoreppua on olemassa kahta eri mallia. Toisessa mallissa lasta kannetaan äidin etupuolella, toisessa taas selässä.

Jo vastasyntynyttä lasta voi kantaa repussa, kunhan reppu on vaan siihen soveltuva. Yhtäjaksoista kantoaikasuositusta ei ole olemassa. Lapsen huutaminen ja itkeminen ovat merkkejä siitä, ettei lapsella ole hyvä olla repussa. Tällöin hänet kannattaa nostaa pois repusta. Jos huutoa tai itkua ei kuulu, niin lapsi kannattaa nostaa pois repusta esimerkiksi ruokailujen ajaksi.

Repussa lasta voi kantaa aina 20-kiloiseksi asti. Repun säätövarat ovat usein rajalliset, joten kantoreppujen käyttäjien kannattaa varautua useamman repun hankkimiseen lapsen kasvaessa. Reppu on kuitenkin kantoliinaa nopeampi väline, sillä mitään solmuja ei tarvitse tehdä.

Repun paneelin eli istuinosan tulisi ulottua lasta polvitaipeisiin, aivan kuten muillakin ergonomisilla kantovälineillä.

Reppua kannattaa sovittaa ennen ostamista, jotta tietää sen soveltuvan käyttäjälle.

Kantorinkka toimii samalla periaatteella kuin kantoreppu.

Selkäkanava