Muista hyvät työasennot renkaiden vaihdossa

Mediatiedote 25.10.2018

Autonrenkaiden vaihto on taas ajankohtaista. Kun renkaiden siirrot ja nostot tekee ergonomisesti ja maltilla, selkäkin voi paremmin. Lue Selkäliiton vinkit renkaiden vaihtoon.

Noin 10-kiloisen autonrenkaan liikuttelu erilaisissa asennoissa alhaalla maanrajassa voi olla ergonominen haaste.

– Oikeilla työasennoilla voi välttää äkilliset lipsahdukset ja selän kipeytymiset. Renkaiden vaihtoon kannattaa varata riittävästi aikaa, sillä kiireessä sattuu vahinkoja helpommin. Työ on myös hyvä tehdä valoisaan aikaan, jos mahdollista, sillä sekin vähentää tapaturmariskiä, kertoo selkäneuvonnan koordinaattori Maria Sihvola Selkäliitosta.

Viisi vinkkiä renkaiden vaihtoon

  1. Lämmittele lihaksia ennen renkaidenvaihtoa: tee kyykistyksiä ja vartalonkiertoja, pyörittele käsivarsia ja olkapäitä.
  2. Siirrä renkaat auton lähelle esimerkiksi kotti- tai nokkakärryillä. Kanna rengas hallitussa asennossa lähellä vartaloa tai vieritä rengasta lyhyitä matkoja.
  3. Koukista polvia ja pidä rintakehä ja alavartalo suunnattuna kohti rengasta, kun irrotat pölykapselin. Vaikka työvaihe on kevyt, vältä riuhtomista ja repiviä liikkeitä.
  4. Kun avaat ja kiristät renkaan pultteja, työskentele toispolviseisonnassa, polvillasi tai kyykyssä. Seisten selän asento jää kumaraksi, mikä voi rasittaa ristiselkää.
  5. Kun irrotat tai nostat rengasta, jännitä keskivartaloa kevyesti ja tehosta näin vartalonlihasten tukea selälle. Pidä rengas lähellä vartaloa.
     

Jos selkä tuntuu kipeältä tai jäykältä renkaiden vaihtoa seuraavana päivänä, ei kannata huolestua. Selän lihakset voivat äkkiseltään kipeytyä epätavallisista työskentelyasennoista ja erilaisesta kehon käytöstä, mutta se on täysin normaalia. Mitä vähemmän on tottunut kehoaan käyttämään, sitä helpommin lihakset tavallisesti kipeytyvät.

Lihaskipu menee kuitenkin tavallisesti ohi muutamassa päivässä. Liikkuminen ja lihashuolto, kuten venyttely, voivat nopeuttaa lihasten palautumista rasituksesta. Myös selkää rentouttavista lepoasennoista voi olla hyötyä.  

Katso vinkit renkaiden vaihtoon ja selkää säästävään nostotekniikkaan Selkäliiton Selkäkanavalta.

Talvirenkaita on käytettävä joulukuun alusta helmikuun loppuun. Nastallisia talvirenkaita saa käyttää 1.11. alkaen tai sääolojen vaatiessa aiemminkin.


Lisätietoja medialle:
Selkäliitto ry, selkäneuvonnan koordinaattori Maria Sihvola, puh. 050 465 7884, maria.sihvola(a)selkaliitto.fi

Selkäkanava somessa 
Facebook: Selkakanava
Twitter: @selkakanava 
Instagram: @selkakanava 
Youtube: Jumppakissa

Selkäliitto on kansanterveys-, liikunta- ja vammaisjärjestö, jonka tavoitteena on ehkäistä selkäoireita ja -sairauksia. Liitto tarjoaa Käypä hoito -suositusten mukaista tietoa selän terveydestä, neuvontaa ja koulutusta. Selkäliittoon kuuluu 32 selkäyhdistystä, joissa on noin 9 000 henkilöjäsentä. Selkäyhdistykset tarjoavat jäsenilleen eri puolella Suomea ohjattua liikuntaa, vertaistukea sekä luento- ja virkistystilaisuuksia. Tietoa selästä ja vinkkejä selän itsehoitoon on saatavilla Selkäliiton verkkopalvelussa Selkäkanava.fi. Selkäliitto täyttää tänä vuonna 30 vuotta, ja liiton juhlavuoden teema on ”Rakasta selkääsi – se kannattaa. Sinua.”  

 

Selkäliitto