Hyvä uni ja tauotus edistävät opiskelevan nuoren selän hyvinvointia

Nuori nainen istuu silmät kiinni sängyssä ja pitelee niskaansa käsillään.Mediatiedote 27.8.2020
Kuvituskuva: katemangostar/Freepik

Nuoret ovat jälleen palanneet opintojen pariin. Opiskeluun liittyy pitkäkestoista yksipuolista fyysistä rasitusta ja kognitiivista kuormitusta. Jotta nuori selkä voi hyvin ja palautuu arjen kuormituksesta, on tärkeää huomioida riittävä uni, säännöllinen vuorokausirytmi ja tauotus opiskelupäivän aikana.

Palautumisessa keskeisintä on uni. Se palauttaa kehomme päivän aikana kertyvästä fyysisestä ja psyykkisestä kuormituksesta. Opiskelijoiden olisi hyvä tiedostaa unen palauttava merkitys niin keholle kuin mielelle. Opiskelupäivän aikana oppilaitoksissa hyvänä palautumiskeinona toimii opiskelun tauottaminen esimerkiksi työasentoja vaihtelemalla. Lisäksi palautuminen on hyvä huomioida myös vapaa-ajalla.

Univaje ja selkäkipu

Unen tarve on 14–17-vuotiailla nuorilla noin 8–10 tuntia vuorokaudessa. Se pysyy samana, vaikka unirytmi teini-iässä siirtyy myöhemmäksi. Koska opiskelu vaatii usein aamuheräämistä, jää unen määrä valtaosalla nuorista liian vähäiseksi. Tämä aiheuttaa nuorille helposti univajetta. Univaje ja nukkumishäiriöt vähentävät syvän unen määrää, aiheuttavat päiväväsymystä, madaltavat kipukynnystä, estävät lihasten rentoutumista unen aikana ja vähentävät henkisiä voimavaroja ja voivat siten aiheuttaa tai pahentaa kiputiloja. Riittämätön tai heikkolaatuinen uni voi lisätä myös nuorten niska- ja selkäkipuja.

– Univajeella voi olla pitkäaikaisvaikutuksia, sillä 16-vuotiaana nukutut huonot unet ennustavat selkä- ja niskakipua vielä 18-vuotiaana. Opiskelun tauottaminen ja säännöllisestä vuorokausirytmistä huolehtiminen edistävät opiskelijan selän ja niskan hyvinvointia nyt ja tulevaisuudessa. Myös etäopiskelussa on syytä huomioida riittävä palautuminen, Selkäliiton Back to Move! -hankekoordinaattori Katri Koivuneva kertoo.

Unen lisäksi elintavoilla, esimerkiksi ylipainolla ja tupakoinnilla sekä erilaisilla psykososiaalisilla tekijöillä, kuten perhetaustalla ja ahdistuneisuudella, on vaikutuksia nuoren selän hyvinvointiin. Usein ongelmat näillä osa-alueilla esiintyvät samanaikaisesti ja näin lisäävät edelleen alttiutta alaselkäkivulle.

Näin nuori selkä palautuu arjessa

  1. Riittävä ja hyvälaatuinen uni on tärkeää sekä aivojen että kehon palautumiselle. Se palauttaa kehomme päivän aikana kertyvästä fyysisestä ja psyykkisestä kuormituksesta. Unentarve nuorilla noin 8–10 tuntia vuorokaudessa.
  2. Säännöllinen unirytmi helpottaa nukahtamista. Teini-iässä unirytmi siirtyy myöhemmäksi, ja suurin osa nuorista on vuorokausirytmiltään iltarytmisiä.
  3. Tauotus, esimerkiksi jaloittelu, opiskelun aikana on palautumista, joka edistää sekä fyysistä että kognitiivista hyvinvointia ja lisää näin välillisesti opiskelun tehokkuutta.
  4. Asentojen vaihtelu oppituntien aikana ylläpitää tuki- ja liikuntaelimistön hyvinvointia ja ehkäisee mahdollisia ohimeneviä kiputiloja.
  5. Liikunta edistää palautumista. Se lisää voimavaroja, vähentää stressiä sekä kehittää selän ja niskan lihaskuntoa.
     

Lue lisää unesta ja nuoren selän hyvinvoinnista Back to Move! -hankkeen sivulta Unella on yhteyksiä nuorten selän hyvinvointiin.

Selkäliiton Back to Move! -hankkeen tarkoituksena on lisätä toisen asteen opiskelijoiden ja opettajien tietoa selän hyvinvoinnista ja sen merkityksestä niin opiskelu- kuin tulevaisuuden työhyvinvoinnin kannalta. Hanke on osa Liikkuva opiskelu -ohjelmaa ja sitä rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö. Back to Move! -hanketta voi seurata Instagramissa @back.to.move.

Lisätietoja medialle: 
hankekoordinaattori Katri Koivuneva, puh. 050 4111 960, katri.koivuneva(a)selkaliitto.fi 

Selkäliitto on kansanterveys-, liikunta- ja vammaisjärjestö, jonka tavoitteena on ehkäistä selkäoireita ja -sairauksia. Liitto tarjoaa Käypä hoito -suositusten mukaista tietoa selän terveydestä, neuvontaa ja koulutusta. Selkäliittoon kuuluu 31 selkäyhdistystä, joissa on noin 8 600 henkilöjäsentä. Selkäyhdistykset järjestävät jäsenilleen eri puolella Suomea ohjattua liikuntaa, vertaistukea sekä luento- ja virkistystilaisuuksia. Tietoa selästä ja ohjeita selän itsehoitoon on saatavilla Selkäliiton verkkopalvelussa Selkäkanava.fi.

Facebook: Selkäliitto ja Selkäkanava 
Twitter: @Selkaliitto 
Instagram: @selkakanava 
Youtube: Jumppakissa
 

Selkäliitto