Back to Move! laittaa nuorten selät liikkeelle

Mediatiedote 28.8.2019

Selkäliitossa on alkanut Back to Move! -hanke, jonka tarkoituksena on edistää toisen asteen, lukiolaisten ja ammattikoulun opiskelijoiden selkäterveyttä liikkeen ja liikunnan keinoin. Hankkeella motivoidaan ja innostetaan opiskelijoita, opettajia ja opiskeluhuoltoa kiinnittämään huomiota selän ja niskan hyvinvointiin sekä opiskelupäivien aikana että vapaa-ajalla.

Noin 70 prosenttia ammattiin opiskelevista kokee mielekkäänä, että oppilaitoksen olosuhteita kehitettäisiin liikkumista lisääviksi. Istumisen tauottaminen ja pienikin liike tekee hyvää sekä selälle että niska-hartiaseudulle. Liikunta on myös hyvä keino palautua opiskelupäivästä.

– Tavoitteena on, että toisen asteen opiskelijoilla olisi mahdollisuus lisätä liikettä arkeensa. Opiskelijoiden lisäksi myös oppilaitosten toivotaan kiinnittävän huomiota selän ja niskan hyvinvointiin. Keinoina voivat toimia esimerkiksi tauottaminen, istumisasennon vaihtelu ja liikunta, niin opiskelupäivän aikana kuin vapaa-ajalla, kertoo Back to Move! -hankekoordinaattori Katri Koivuneva Selkäliitosta.

Selkäliiton Back to Move! -hanke on osa Liikkuva opiskelu -ohjelmakokonaisuutta, joka on yksi opetus- ja kulttuuriministeriön kärkihankkeista. 

Lue lisää ja tutustu Back to Move! -hankkeen nettisivuihin

Anna taitosi näkyä ja osallistu logokisaan

Selkäliiton nuorten selän terveyttä edistävä Back to Move! -hanke tarvitsee logon. Tätä varten on käynnissä suunnittelukisa hankkeen Instagramissa @back.to.move.

Logokisa on avoin kaikille. Kilpailuaika päättyy 16.9.2019 ja voittaja julkistetaan 27.9.2019. Voittaja saa palkinnoksi 450 euroa. Tarkemmat ohjeet löytyvät logokisan nettisivulta

Lisätietoja medialle: Selkäliitto ry, hankekoordinaattori Katri Koivuneva, puh. 050 4111 960, katri.koivuneva(a)selkaliitto.fi

Selkäliitto on kansanterveys-, liikunta- ja vammaisjärjestö, jonka tavoitteena on ehkäistä selkäoireita ja -sairauksia. Liitto tarjoaa Käypä hoito -suositusten mukaista tietoa selän terveydestä, neuvontaa ja koulutusta. Selkäliittoon kuuluu 32 selkäyhdistystä, joissa on noin 9 000 henkilöjäsentä. Selkäyhdistykset järjestävät jäsenilleen eri puolella Suomea ohjattua liikuntaa, vertaistukea sekä luento- ja virkistystilaisuuksia. Tietoa selästä ja ohjeita selän itsehoitoon on saatavilla Selkäliiton verkkopalvelussa Selkäkanava.fi. Selkäliiton tämän vuoden teemana on ”Rakasta selkääsi – se kannattaa. Sinua.”

Facebook: Selkäliitto ja Selkäkanava 
Twitter: @Selkaliitto 
Instagram: @selkakanava 
Youtube: Jumppakissa 

 

Selkäliitto