Jäsenkysely 2020: 94 prosenttia suosittelee jäsenyyttä

Selkäliitto tekee vuosittain jäsenkyselyn selkäyhdistysten jäsenille. Kyselyssä selvitetään muun muassa jäseneksi liittymisen syitä sekä jäsenten toiveita ja tyytyväisyyttä selkäyhdistysten toimintaan. Uutena kysyttiin tänä vuonna koronapandemian vaikutuksista yhdistyksen järjestämään toimintaan.

Jäsenkyselyyn vastasi tällä kertaa 1 066 selkäyhdistysten jäsentä. Tärkeimmät syyt liittyä selkäyhdistyksen jäseneksi olivat edellisvuosien tavoin selkäyhdistyksen järjestämä liikuntatoiminta (41 %) ja halu saada lisää tietoa selkäasioista (26 %). Vastaajien selkäyhdistysten toiminnalle antamien kouluarvosanojen keskiarvo oli sama kuin edelliskerralla eli 8,3, ja jopa 94 prosenttia vastaajista oli valmis suosittelemaan jäsenyyttä ystävilleen.

Liikuntatoiminta on tarpeellista ja toivottua

Yleisimmät tavat osallistua selkäyhdistyksen toimintaan, paikan päällä tai verkossa, olivat edelleen selän terveyttä edistävät liikuntaryhmät, luennot ja retket. Näitä kyselyyn vastanneet selkäyhdistyksiltä myös toivoivat, joten tältä osin toiveet ja toiminta kohtaavat hyvin. Noin 14 prosenttia vastaajista ilmoitti, ettei ollut osallistunut yhdistyksen toimintaan lainkaan.

Lähes kaikki vastaajat (95 %) olivat täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että yhdistyksen järjestämä liikuntatoiminta on tarpeellista. Vastaavasti vertaistukitoiminnan koki täysin tai jokseenkin tarpeelliseksi yhteensä 88 prosenttia.

Vaikka selkäyhdistyksen tarjoama toiminta koettiin vastauksissa tarpeelliseksi, yhdistyksen hallituksessa toimimisesta oli kiinnostunut vain noin 10 prosenttia vastaajista. Vapaaehtoistyön tekeminen kiinnosti 27 prosenttia. 

Koronan vaikutukset ja tiedonsaantikanavat

Koronapandemian vaikutuksista yhdistystoimintaan koki saaneensa riittävästi tietoa yhdistykseltään yli puolet vastaajista (56 %). Mutta peräti 57 % vastaajista ei osannut sanoa, järjestettiinkö heidän yhdistyksessään korvaavaa verkkovälitteistä toimintaa koronan vuoksi peruuntuneelle liikunta- tai muulle ryhmätoiminnalle. Niissä yhdistyksissä, joissa järjestettiin korvaavaa toimintaa, 66 prosenttia oli siihen tyytyväisiä.

Ajankohtaista tietoa yhdistysten toiminnasta vastaajat kertoivat saavansa Hyvä Selkä -lehdestä, sähköpostista ja jäsentiedotteesta.

Selkäliiton palveluista tutuimmat olivat Hyvä Selkä -lehti, Selkäkanava-verkkopalvelu sekä oppaat selän ja niskan itsehoitoon.

Selkäyhdistyksille on toimitettu yhdistyskohtaiset yhteenvedot jäsenkyselystä oman toimintansa kehittämiseksi.

Avovastauksia: Miten koet hyötyneesi yhdistyksen toiminnasta?

”Olen saanut paljon uusia ystäviä ja löytänyt vapaaehtoistoiminnan.”

”Hyvän porukan kanssa harrastaessa mieli virkistyy.”

”Liikuntaryhmien ja nettijumppien ansiosta kunto on kohentunut ja kroppa vetreytynyt.”

Jäsenkysely 2020

  • Kysely lähetettiin 5 083 selkäyhdistyksen jäsenelle, joista 1 066 vastasi. Vastausprosentti oli 21.
  • Suurin osa vastaajista oli naisia (83 %) ja valtaosa (92 %) oli iältään 46–79-vuotiaita. 
  • Yli puolet (52 %) kyselyyn vastanneista oli Etelä-Suomesta (pääkaupunkiseutu ja muu Etelä-Suomi).
  • Ahkerimmin kyselyyn vastasivat Pääkaupunkiseudun, Kanta-Hämeen, Tampereen ja Turun seudun selkäyhdistysten jäsenet.
  • Kyselyyn vastanneista suurin osa (89 %) on ollut jäsenenä yli 2 vuotta.

    Kaksi naista hymyilee ja halaa toisiaan jumppatunnilla, tekstinä 94 % suosittelee jäsenyyttä, jäsenkysely 2020.
Selkäliitto