Selän tukivyötä voidaan käyttää, mikäli halutaan tukea selkää tai edistää liikkumista selkäkivun kanssa. Tukivyö pitää selän lämpimänä ja muistuttaa kehoa selän hyvän asennon säilyttämisestä. Selän tukivyö saattaa helpottaa lihasjännitystä ja liikkumista, kuten kävelyä. Liikkumisen helpottuminen arjessa voi mahdollistaa toimintakyvyn säilymisen ennallaan tai jopa parantaa sitä. Lääkäri voi lähettää asiakkaan yksilöllisesti valmistettavan tai valmiin tukivyön sovitukseen. Tuen maksajana saattaa tällöin olla vakuutusyhtiö tai muu taho.

Osa tuista vaatii yksilöllisen käyntikerran fysioterapeutin vastaanotolle, jolloin tuki säädetään oikeaan asentoon. Kaikissa tapauksissa tulee ottaa huomioon myös rankaa tukevien lihasharjoitusten tärkeys!

Tukivyö auttaa nostamisessa ja helpottaa luutumista

Selän tukivyötä voidaan käyttää pelkästään esimerkiksi raskaiden nostojen yhteydessä. Uusimmat tukivyömallit mahdollistavat vyön kiristyksen vain tällaisen raskaan työrupeaman aikana.

Tiettyjä tukia voidaan käyttää myös nikamakaaren rasitusmurtumissa ja esimerksi osteoporoottisen (luuston haurastuminen) murtuman jälkeen tukemaan murtumakohtaa ja vähentämään alueen liikettä, jotta luutuminen mahdollistuu. Tuki mahdollistaa toimintakyvyn ylläpitämisen luutumisen aikana. Tukivyö tai -liivi voi tukea lantiota, SI-niveliä tai ristiselän aluetta joko matalalla tai korkealla tuella. Tukiliiviä käytetään myös esimerkiksi selkäleikkauksen jälkeen.

Katsauksessa, joka kattoi raskauden aikaisten selkäkipu- ja lantionalueen vaivoja käsitelleitä artikkeleita todetaan, että jäykän tukivyön käyttö saattaa vähentää lantion kipua harjoittelun aikana. Tulos on hyvä esimerkki käyttöalueesta myös harjoittelun tukena.

Ryhtiä ojentavat tukiliivit saattavat helpottaa esimerkiksi hengittämistä, jos ylävartalon asento on muuten kovin kumarassa.

Vinkkejä tuen valintaan

Tukea sovitettaessa kannattaa ensisijaisesti luottaa omiin tuntemuksiin ja silti kuunnella myyjän asiantuntemusta. Tukivyön on oltava helposti pestävä, helppo pukea ja kiristysten tulee olla helposti avattavia. Tarrakiinnitysten tulee olla pitäviä.

Mikäli kokee tarvitsevansa jämäkämpää tukea, kannattaa kokeilla selkätukia, joissa on esimerkiksi muovisia lisätukia. Käyttötarkoitus on hyvä kertoa myyjälle, sillä paikalla ollessa tarvitsee erilaista tukea kuin kumarrellessa tai liikkuessa.

Selkätukia voi ostaa esimerkiksi verkkokaupoista. Kevyempiä tukia myyvät muun muassa urheiluliikkeet ja terveydenhoitotuotteita myyvät liikkeet

Tukivöitä selälle Selkäkaupasta

Selkäkauppa suosittelee

Selkäliiton fysioterapeutit ovat mukana valitsemassa Selkäkaupan tuotteita. Selkäkaupan omistaa Suomen Selkäkauppa Oy, jota hallinnoi Selkäliitto ry.