Näin valitset koululaisen selälle hyvän repun

Mediatiedote 2.8.2016

Koulurepun koolla, painolla ja käyttöiällä on merkitystä, koska kasvuikäisen luusto kehittyy ja kasvaa. Reppu sisältöineen saisi painaa enintään 15 prosenttia nuoren omasta painosta. Jos reppu on tätä painavampi, hartioiden asento voi olla huono ja tästä voi aiheutua esimerkiksi päänsärkyä.
 
– Hyvä reppu on oikeankokoinen ja helposti säädettävä. Säädettävillä ja sopivan levyisillä olkahihnoilla varmistetaan repun oikea asento selässä. Reppu on lapselle liian iso, jos se ulottuu pepun päälle. Reppuostoksille kannattaa lähteä yhdessä koululaisen kanssa, jotta hän voi kokeilla reppuja ja testata niiden ominaisuuksia, selkäneuvonnan koordinaattori Linnéa von Hedenberg Selkäliitosta kertoo.

Selkäliiton viisi vinkkiä reppuostoksille

  1. Älä osta pienelle koululaiselle liian isoa reppua. Reppu sisältöineen saisi painaa enintään 15 prosenttia nuoren omasta painosta. Noin 10–15 litran reppu on tilavuudeltaan pienelle koululaiselle sopiva.
  2. Hyvät olkahihnat ovat säädettävät – muuten reppu roikkuu, mikä vaikuttaa vartalon painopisteeseen ja sitä kautta ryhtiin ja kävelyasentoon. Aikuisen kannattaa tarkastaa säännöllisin väliajoin, että koululaisen repun säädöt ovat tarpeeksi kireällä, jotta reppu pysyy lähellä vartaloa ja istuu hartialinjasta. Olkahihnojen tulee myös olla sopivan levyiset. Liian leveät olkahihnat saattavat hiertää olkavarsia ja rintakehää.
  3. Repun takaosan on hyvä olla tukeva ja jämäkkä, mutta silti pehmeä selkää vasten. Lisäksi kannattaa varmistaa, että takaosa mahdollistaa ilmankierron eli on hyvin tuulettuva, jottei selkä hiostu.
  4. Lukuvuodessa on noin 190 koulupäivää, joten repun materiaalin tulee olla kulutusta kestävä, vedenpitävä ja heijastimilla varustettu.
  5. Isommassa ja painavammassa repussa on hyvä olla myös lannevyö sekä rintaremmi.
     

Katso lisää vinkkejä repun ostamiseen Selkäliiton Selkäkanavalta

Lisätietoja medialle:
selkäneuvonnan koordinaattori Linnéa von Hedenberg, puh. 050 465 7884, linnea.vonhedenberg(a)selkaliitto.fi

Selkäkanava somessa
Facebook: www.facebook.com/selkakanava
Twitter: www.twitter.com/selkakanava
Instagram: www.instagram.com/selkakanava
Youtube: www.youtube.com/c/jumppakissa

(kuva: freedigitalphotos.net)

Selkäliitto