Fysioterapialla voidaan parantaa toimintakykyäFysioterapia perustuu terveyden, liikkumisen ja toimintakyvyn edellytysten tuntemiseen ja parhaaseen saatavilla olevaan tietoon.

Fysioterapeutti tutkii ja arvioi selkäkipuisen terveyttä, liikkumista, toimintakykyä ja toimintarajoitteita. Fysioterapia on osa julkista ja yksityistä sosiaali-, terveys-, ja kuntoutuspalvelujärjestelmää.

Fysioterapiassa selkäkipuinen tekee yhteistyötä fysioterapeutin kanssa. Fysioterapeutilta saat ohjausta ja neuvontaa ja harjoittelun etenemisen tueksi tarvittaessa manuaalista terapiaa, johon kuuluvat nivelten ja selkärangan mobilisaatio ja hieronta.
Fysioterapeutti voi antaa ohjeita selkäkivun uusiutumisen ennaltaehkäisemiseksi. Onkin suositeltavaa, että hakeutuisit fysioterapeutin vastaanotolle ja ohjaukseen jo ensimmäisen selkäkipuepisodin yhteydessä. Fysioterapeutti voi arvioida riskisi kivun kroonistumiseen ja antaa täsmäohjeita esimerkiksi sen perusteella, onko sinulla mahdollisia liikehäiriöitä tai liikehallinnan häiriöitä tai jos sinulla on selän käyttämiseen liittyviä pelkoja.

Fysioterapeutti antaa ohjeita

Fysioterapian menetelmiä ovat edellisten lisäksi

Fysioterapian perustana on fysioterapiatiede, jonka kiinnostuksen kohteena on ihmisen toimintakyky ja liikkuminen sekä erityisesti toiminnan heikkeneminen ja häiriö. Fysioterapiassa sovelletaan monen muun tieteenalan tutkimusta ja tietoa.

Pitkään, yli kolme kuukautta kestäneessä selkäkivussa säännöllinen ja tehokas harjoittelu ja liikunta ovat vaikuttavimmat hoitomuodot, kun taas akuutissa alaselkäkivussa harjoittelu ei nopeuta paranemista. Fysioterapeutti antaa ohjeita myös selkäleikkauksen toipumista edistävistä keinoista ja harjoittelusta sekä liikunnasta leikkauksen jälkeen.
Fysioterapeutin ammattinimikettä saa käyttää ja ammattia harjoittaa vain tutkinnon suorittanut fysioterapeutti. Toimintaa valvovat aluehallintovirastot sekä Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto VALVIRA.