Osteoporoosi

Osteoporoosi on sairaus, jossa luun tiheys ja laatu ovat heikentyneet. Se altistaa luunmurtumille, josta aiheutuva kipu onkin usein ensimmäinen osteoporoosin oire. Nikamamurtumat eivät ole aina kivuliaita ja ne voidaan todeta sattumalta. Osteoporoottisissa nikamamurtumissa henkilön pituus voi lyhentyä tai selkärangan asento voi muuttua kumaraksi. 

Liikunta, erityisesti juoksu, hyppely ja vauhtileikit, ovat tärkeitä jo lapsuudessa ja nuoruudessa hyvän luumassan saavuttamiseksi.  Myös aikuisten olisi hyvä harrastaa painoa kantavia liikuntalajeja ja esimerkiksi juoksua. Ikääntyneet hyötyvät kuntosaliharjoittelusta, tasapainoharjoittelusta, tanssista ja kävelystä. Ikääntyessä kaatumisen riski kasvaa, jos jalkojen lihasvoima ja liikkuvuus ovat heikkoja ja näkö ja tasapaino ovat huonoja.
 

Osteoporoosin hoitoon kuuluu hyvä ruokavalio, jossa on riittävästi (1000 - 1500 mg/pv) kalsiumia sekä D-vitamiinia. Osteoporoosissa D-vitamiinin annostuksen tulisi perustua D-vitamiinipitoisuuden mittaukseen. 

Liikunta auttaa vahvistamaan luita sekä samalla parantaa lihasvoimaa ja tasapainoa. Myös tupakoinnin lopettaminen on tärkeää.

Osteoporoosiin liittyvä nikamamurtuma voi syntyä helposti esimerkiksi pienen kaatumisen, kumartumisen tai nostamisen seurauksena. Samalla selässä tuntuu äkillinen kipu. Kipulääkityksestä on usein hyötyä, ettei lepovaihe kestäisi 2-3 vuorokautta pidempään. Pidempiaikainen lepo voi pahentaa osteoporoosia.  Liikkumisen apuna voi käyttää tukiliiviä ja liikkumisen apuvälineitä, esimerkiksi rollaattoria. Lämpöhoito ja kevyt hieronta voivat lievittää selkälihasten jännitystä. 

Osteoporoosin lääkehoito on aina yksilöllinen. Varsinaisten luulääkkeiden ohella saatetaan käyttää joissakin tapauksissa myös sukuhormonia (estrogeeni, testosteroni).

 

Selkäkanava